Tila
Toiminnot
Raportointi
Ohjemappi
Analyysit
Valokuvat
Videot
Blogit
Karttaan

 

Blogit

 
Etsi blogista:

Katso uusimmat

Vuosi 2017:
Maaliskuu

Vuosi 2015:
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu

Vuosi 2014:
Joulukuu
Marraskuu
Kesäkuu
Huhtikuu

Kaikki merkinnät

 
16.12.2014
Kunnianosoitus suomenkarjalle - ja etenkin Joikulle

Kotieläinmoduulin alussa meille kerrottiin, että meidän tulee kirjoittaa blogia navettaviikostamme. Kirjoitus sai liittyä karjatalouteen yleisesti. Päätin kirjoittaa aiheesta joka jäi parhaiten mieleen ja jota muistelen vielä kauan.

Ensikosketukseni suomenkarjaan sain koulun navetalla. Olin kyllä kuullut pienestä ja pippurisesta rodusta, jota ei ole paljon jäljellä. En kuitenkaan olisi uskonut, että menetän sydämeni tälle rodulle.


Muut jo lypsyllä, Joikulla ei mikään kiire, silti se onnistui keplottelemaan itsensä melkein ensimmäisenä lypsylle, muut saivat tunkea itsensä kokoomatilan takanurkkaan. 

Ensimmäisenä mieleeni jäi se kaikista rasittavin ja eniten harmaita hiuksia aiheuttava, oman elämänsä kuningatar, PSK-rouva Joiku.

Navettaviikkomme aikana veimme koko joukon laitumelle puoli kolmelta ennen iltalypsyä, jotta lehmät saisivat ulkoilla vähän aikaa. Ulos mennessämme ja sisään tullessamme tuo pieni ja kirjava täti käveli tasan tarkkaan perässämme koko matkan, Jos uskalsimmekin koittaa saada Joikua menemään edellämme muun lauman kanssa, teki täti stopit siihen paikkaan. Matka jatkui sujuvasti kun täti sai tulla perässä.

Lypsyssäkin ihan kuin kiusakseen Joiku tänttäsi ja hääräsi lypsyasemalla kuin tarkoituksella vaikeuttaakseen lypsimen laittoa, se kun oli muutenkin hankalaa alussa.

Kuitenkin pikkuhiljaa kännykkäni alkoi täyttymään tuon pienen ja pippurisen, ehkä vähän ihanankin tädin kuvista. Laitumelle mennessämme se sai kävellä takanani ja sai aina ylimääräisiä rapsutuksia työnteon välissä.


Juoru oli poikinut yöllä sonnivasikan, jonka nimesimme osuvasti Loruksi. 

Toiseksi viimeisenä päivänä olin saanut melkein kaikki lehmät sisälle pihalta kun Joiku sai jonkin sortin pöpipääkohtauksen ja lähti juoksemaan laitumelle päin kolme kaveria mukanaan. Olin tietenkin yksin, joten kiltisti kiroten hölkkäsin koko matkan laitumelle rouvien perässä ja ohjasin heidät uudelleen lypsylle. Tällä kertaa erittäin tarkasti. Taas koko matkan Joiku kulki takanani tuo viaton ja niiiiin suloinen ilme päällään. 

Aluksi ihmettelin, miksi rodun suojelusta pidettiin niin suurta meteliä, mutta viikko etenkin Joikun kanssa avarsi silmäni, eihän tällaista luonteikasta rotua voi hävittää. Miten muuten opiskelijat oppisivat käsittelemään lehmiä ammattilaisten tavoin, jos joukossa ei ole muutamaa jääräpäätä. 

Vilma Saarinen AGMANU14, vko 40. 

 

 
 
 

 

Kommentoi kirjoitusta:
 
Nimi / nimimerkki (pakollinen tieto)
Syötä tiedot mobiililaitteella
Kommentti (pakollinen tieto)
 
Varmenne
CAPTCHA ImageRefresh
Varmennekoodi kirjoita yllä oleva varmenne (pakollinen tieto)
 

Virtuaalikylä | Uudenlainen oppimisympäristö | 2019