Tila
Toiminnot
Raportointi
Ohjemappi
Analyysit
Valokuvat
Videot
Blogit
Karttaan

 

Blogit

 
Etsi blogista:

Katso uusimmat

Vuosi 2017:
Maaliskuu

Vuosi 2015:
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu

Vuosi 2014:
Joulukuu
Marraskuu
Kesäkuu
Huhtikuu

Kaikki merkinnät

 
11.2.2015
Navettaviikko 5.2-9.2.2015
 Olin 5.2- 9.2. 2015 Mustialan koulutilan navetassa navettaharjoittelussa. Itselläni ei ollut minkäänlaisia kokemuksia navetantöistä. Olin siis torstai aamuna ihan pihalla, mutta onneksi työntekijät opastivat meidät nopeasti alkuun. Aluksi isot eläimet hieman kauhistuttivat minua. Kun tuli lypsylle lähdön aika, meidät laitettiin ajamaan lehmiä kokoomatilaan. Ne eivät oikein uskoneetkaan meitä opiskeljoita, mutta kun Simo aseman puolelta huuteli lehmiä lypsylle niin silloin ne lähtivät mielellään liikkeelle. Mutta kyllä kun niitä alkoi kunnolla komentamaan niin  ne kiltisti sinne lypsylle lähtivätkin.  Lypsäminenkin oli aluksi hankalaa, mutta kyllä se siitä alkoi luonnistua jo maanatai-aamuun mennessä vallan hyvin. Päivät menivät usein sama kaavan mukaan. Aluksi ruokittiin vasikat, lypsylle ja jos oli porukkaa, muutama siivosi eläinten parsia sillä välin kun kaksi lypsi. Ajettiin lehmät umpilasta Hilkan ( se pikkane valkonen lehmä, joka huutaa kuin syötävä aina) johtamana lypsylle, ja kun kaikki oli lypsetty, siivottiin lypsyasema. Tämän jälkeen hoidettiin ruuat pöytään, siivottiin umpila ja ruokittiin kaikki ja täytettiin ruokavaunu. Välillä tuli pieniä hommia jotka sitten hoidettiin nopeasti pois alta.  Loppu kohden alkoi jo hahmottaa mitä voisi valmistella etukäteen, että homma nopeutuisi. Nyt on hyvä pohja ensi kevään harjoittelua varten, että tietää suunnilleen mitä siellä navetassa tehdään, eikä ole pallo aivan hukassa. 

Juuso Savonen
 
 
 

Virtuaalikylä | Uudenlainen oppimisympäristö | 2019