Tila
Toiminnot
Raportointi
Ohjemappi
Analyysit
Valokuvat
Videot
Blogit
Karttaan

 

Blogit

 
Etsi blogista:

Katso uusimmat

Vuosi 2017:
Maaliskuu

Vuosi 2015:
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu

Vuosi 2014:
Joulukuu
Marraskuu
Kesäkuu
Huhtikuu

Kaikki merkinnät

 Merkinnät, joulukuu 2014:

16.12.2014
Navettaviikko Mustialan koulunavetassa

Ensimmäisessä navettavuorossa muutamien aikaisempien navettapäivien kokemuksella kaikki tuntui hieman epäselkeältä, milloin ja missä olisi pitänyt olla  ja mitä olisi pitänyt tehdä. Kahden opiskelutoverin kanssa kuitenkin suoriuduimme opastuksen puutteesta ja kaikki meni hyvin. Pääsimme siis oikeaan paikkaan ja vielä jopa oikeaan  aikaan... Ensimmäisten päivien jälkeen jotkin työt alkoivat kuitenkin tuntumaan jopa rutiininomaisilta.

Viikko oli monipuolinen ja opettava, sillä pääsimme kokeilemaan / näkemään normaalien hoitotöiden eli aamu- ja iltapäivälypsyjen, pihaton raappauksen / kuivituksen ohella. Myös sorkkahoitopäivän töitä ja järjestelyjä ja jopa auttamaan uuden Leevi vasikan synnytyksessä. Synnytyksessä piti hieman avittaa vasikkaa ja emoa vetämällä vasikan takajaloista ja ohjaamalla emoa oikeaan asentoon, jotta vasikka saataisiin syntymään kivuttomasti ja terveenä. 
Navetassa oli myös mielenkiintoista ja jopa välillä haastavaa juottaa vasikoita tuttiämpäristä ja korvamerkitä vasikoita samalla, kun ne yrittivät rimpuilla erisuuntiin välttääkseen tilannetta. Tilanteen haastavuutta tietenkin lisäsi se, että korvamerkki piti saada puristettua suunnilleen oikeaan paikkaan.
Loppuviikolla pääsimme myös ulkotöihin korjaamaan kesäisiä aitalankoja talvisäilöön. 
Oli myös hieno päästä jakamaan säilörehua Varmoliftillä, vaikka sen automaattisen rehunjakovaunun toimintaakin olisi ollut mukava seurata, tämä laite kuitenkin otettiin käyttöön vasta myöhemmin syksyllä. 
Vanhojen navettatilojen ja jopa vanhan sikalan eli nykyisen lehmien umpilan yhdistelmä ei ollut paras vaihtoehto töiden sujuvuuden ja ergonomian kannaklta, mutta onhan se aina haastavaa, kun yhdistetään vanhaa ja uutta ja yritetään saada siitä nykykäytäntöihin sopiva työskentelytila. Ja pian on mukava päästä seuraamaan ja vertailemaan  Mustialan uuden nykyaikaisen robottinavetan toimintaa. On mukava nähdä kuinka radikaalisti toiminta muttuu / helpottuu.

Aarni Alanne AGMANU14  vko. 38




16.12.2014
Kunnianosoitus suomenkarjalle - ja etenkin Joikulle

Kotieläinmoduulin alussa meille kerrottiin, että meidän tulee kirjoittaa blogia navettaviikostamme. Kirjoitus sai liittyä karjatalouteen yleisesti. Päätin kirjoittaa aiheesta joka jäi parhaiten mieleen ja jota muistelen vielä kauan.

Ensikosketukseni suomenkarjaan sain koulun navetalla. Olin kyllä kuullut pienestä ja pippurisesta rodusta, jota ei ole paljon jäljellä. En kuitenkaan olisi uskonut, että menetän sydämeni tälle rodulle.


Muut jo lypsyllä, Joikulla ei mikään kiire, silti se onnistui keplottelemaan itsensä melkein ensimmäisenä lypsylle, muut saivat tunkea itsensä kokoomatilan takanurkkaan. 

Ensimmäisenä mieleeni jäi se kaikista rasittavin ja eniten harmaita hiuksia aiheuttava, oman elämänsä kuningatar, PSK-rouva Joiku.

Navettaviikkomme aikana veimme koko joukon laitumelle puoli kolmelta ennen iltalypsyä, jotta lehmät saisivat ulkoilla vähän aikaa. Ulos mennessämme ja sisään tullessamme tuo pieni ja kirjava täti käveli tasan tarkkaan perässämme koko matkan, Jos uskalsimmekin koittaa saada Joikua menemään edellämme muun lauman kanssa, teki täti stopit siihen paikkaan. Matka jatkui sujuvasti kun täti sai tulla perässä.

Lypsyssäkin ihan kuin kiusakseen Joiku tänttäsi ja hääräsi lypsyasemalla kuin tarkoituksella vaikeuttaakseen lypsimen laittoa, se kun oli muutenkin hankalaa alussa.

Kuitenkin pikkuhiljaa kännykkäni alkoi täyttymään tuon pienen ja pippurisen, ehkä vähän ihanankin tädin kuvista. Laitumelle mennessämme se sai kävellä takanani ja sai aina ylimääräisiä rapsutuksia työnteon välissä.


Juoru oli poikinut yöllä sonnivasikan, jonka nimesimme osuvasti Loruksi. 

Toiseksi viimeisenä päivänä olin saanut melkein kaikki lehmät sisälle pihalta kun Joiku sai jonkin sortin pöpipääkohtauksen ja lähti juoksemaan laitumelle päin kolme kaveria mukanaan. Olin tietenkin yksin, joten kiltisti kiroten hölkkäsin koko matkan laitumelle rouvien perässä ja ohjasin heidät uudelleen lypsylle. Tällä kertaa erittäin tarkasti. Taas koko matkan Joiku kulki takanani tuo viaton ja niiiiin suloinen ilme päällään. 

Aluksi ihmettelin, miksi rodun suojelusta pidettiin niin suurta meteliä, mutta viikko etenkin Joikun kanssa avarsi silmäni, eihän tällaista luonteikasta rotua voi hävittää. Miten muuten opiskelijat oppisivat käsittelemään lehmiä ammattilaisten tavoin, jos joukossa ei ole muutamaa jääräpäätä. 

Vilma Saarinen AGMANU14, vko 40. 

 

5.12.2014
Navettaviikko lomituksena
 Suoritin navettaviikon lomituspalvelun kautta ajalla 18.-25.10.2014.
Tila, jossa suoritin viikkoni oli minulle ennestään tuttu sillä olin ollut siellä viime kesänä töissä heidän vakituisen työntekijän kesälomia tuurailemassa, sekä reilu vuoden verran käynyt siellä säännöllisesti lomittamassa. 

Työtehtäviini viikon aikana kuului lypsäminen, lypsyaseman valmistelu lypsyyn ja lypsyn jälkeen aseman pesu, vasikoiden ruokinta ja niiden karsinoiden kuivittaminen, lehmien parsien kolaus ja kuivitus sekä pari kertaa viikossa desinfiointi, vesikuppien peseminen, rehujen lykkäystä lähemmäksi ja yleisestä siisteydestä huolehtiminen. Tilan karjanhoitaja huolehti eläinten ruokinnasta, sähköisesti toimivalla rehunjakovaunulla, mutta sekään homma ei ole outoa minulle koska pääsin sitä kesällä tekemään. 

Lomitustyö on minusta mukavaa, siinä näkee ja kokee paljon erilaista niin työtavoista kuin navetoiden ratkaisuista. Itse tulen hyvin toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa ja opin nopeasti annetut työtehtävät, joten työ on ainakin vielä sopinut minulle hyvin. On ilo päästä tekemään työtä, josta nauttii eikä sitä silloin oikeastaan pidä edes työntekona vaan enemmänkin harrastuksena. Lomituksia tehtäessä on myös kova vastuu toisen elinkeinosta, joten tarkkana pitää olla, että kaikki tulee tehtyä niin kuin pitääkin ja sillä tapaa kuinka jokaisella tilalla ollaan neuvottu, sillä tapoja on niin monta kuin yrittäjiäkin. Jos tästäkin työstä pitäisi etsiä jotain huonoja puolia on ne ehdottomasti aikaiset aamuherätykset ! 

- Anu Järvinen

2.12.2014
Rehellisesti myöhässä - muttei Tanskalaista kinkkua pöydässä
Riippumatta yhdestä raadellusta kädestä (kiitos, Rouva Työnjohtaja), romahtaneesta lypsyaseman lattiasta (joka korjaantui kuin ihmeenkautta, kun naiset eivät enää yrittäneet korjata sitä) ja kahdesta vasikasta (Mustialan Lilla ja Latte) sekä erinomaisesta kalkkuna-nugetti ohjeesta (kiitos Aliisa!) huolimatta tämän myöhässä olevan blogikirjoituksen kirjoittaminen ei ole helppoa. Aika tuntuu hujahtavan ohitse, kun yrittää pakottaa päähänsä kaiken mahdollisen naudoista sekä sioista (vaikka sekin kaikki tuntuu katoavan harmaiden aivosolujeni takimmaiseen nurkkaan), paniikinomaisesti opiskella tekemään oikeaoppisia raportteja sekä olla välittämättä liikaa urkund-prosenteista (stersaaminen liiasti kun ei tee hyvää). Toivotaan että 19.12 (TENTTI, TENTTI !!) kuitenkin voin todistaa että edes jotain on jäänyt tähänkin päähän.

Jos ei mitään muuta, niin kävipä tässä kylässä paras ystäväni, joka työskentelee konttorissa ja katselin hänen kaulassaan riippuvaa kulkukorttia (itsehän kylläkin olin samanlaista korttia kaulassani pitänyt parisen vuotta ennen koulunpenkille takaisin päätymistä) ja tokaisin sitten, juuri navetta viikon jälkeen ja paljon uusia asioita oppineena, että: "Tuojan näyttää aivan lehmien ruokinta-automaatti pannoilta!" no sihen ystäväni tokaisi vain: "No niinhän mekin saadaan näillä ruokaa", ettei se elämä sitten niin erilaista ole maalla kuin kaupungissa.

Toinen kerta, kun ainakin jotain oli jäänyt päähän, oli viikolla kun puhuttiin sioista ja Tanskassa ongelmana olevasta MRSA:sta, oli mieleeni painunut ainakin mitä Hanna-Maija sanoi: "Joulukinkkua ostaessa ei kannata hankkia sitä Tanskasta." No muu sitten saattoikin jäädä huomioimatta (tuo kun on vähän kuin yläasteella kemian opettajani sanoi: "Jos ette muuta muista kemiasta, niin muistakaa nyt ainakin ettei lasinpesunestettä kannata juoda kännin toiveessa!"). Myöhemmin luin artikkelia Suomen maatalouden taloustilanteesta ja kommenteissa oli tuttuun tapaan: "Tukia syötettään aivan liikaa kannattamattomaan maatalouteen, koko maatalous voitaisiin poistaa Suomesta, siksipä en aio tukea Suomen maataloutta ja osatn tänäkin vuonna joulukinkkuni Tanskasta.", äkkipikainen kun olen persoonaltani niin huomasin ajattelevani heti lukemani jälkeen (ja hyvin vihaisella äänellä): "No nauti sitten tautisesta kinkustasi!"

Jotain oli jäänyt myös ystävälleni päähän, koska kun lähetin tämän kirjoituksen raakaversion hänelle luettavaksi, kertoi hän tarinan heidän kinkkunsa ostosta, jossa hinnasta marisevalle puolisolle oli vain ilmoitettu: "Ei me ny mitää Tanskalaista syöpäkinkkua osteta, vaan Suomalaista!" (Ja tämä on suoraan hänen kirjeestään kopioitu tähän.)

Joka tapauksesa, yllättävintä koko navettaharjoittelussa oli se, että vaikka jalat olivat kipeät joka kerran jälkeen, olkapäitä särki lypsyn jäljiltä ja viemäreiden avaaminen painepesurilla ei ollut se kaikkein hauskoin (joksikin hyvin mielenkiintoinen) kohta päivästä, kun kaikki oli ohitse, olisi paljon mieluummin herännyt aikaisin aamulla seuraavanakin päivänä ja mennyt navetalle, kuin palannut takaisin koulunpenkille.

- A.Malmiharju

Virtuaalikylä | Uudenlainen oppimisympäristö | 2019