Tila
Toiminnot
Raportointi
Ohjemappi
Analyysit
Valokuvat
Videot
Blogit
Karttaan

 

Blogit

 
Etsi blogista:

Katso uusimmat

Vuosi 2017:
Maaliskuu

Vuosi 2015:
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu

Vuosi 2014:
Joulukuu
Marraskuu
Kesäkuu
Huhtikuu

Kaikki merkinnät

 Merkinnät, maaliskuu 2015:

31.3.2015
Viimeiset päivät vanhassa navetassa
Navettaviikkoni osui maaliskuulle viikolle 12. Olin tyytyväinen tästä, sillä aamut olivat valoisia jo kuuden aikaan, joten ei tarvinnut pimeydessä hapuilla navetalle. Aluksi petyin hieman, kun kuulin, että lehmät ovat vielä vanhalla navetalla. Totesin kuitenkin jo ensimmäisen aamun aikana, että navettavuoroni ei olisi voinut osua parempaan kohtaan, sillä saimme Leenan kanssa kunnian olla viimeiset harjoittelijat vanhalla navetalla, pääsimme navettavuorojen aikana käymään myös uudella navetalla ja sain olla mukana auttamassa kun ensimmäiset lehmät lähtivät karja-autolla uudelle navetalle.

Torstai aamuna ilmassa leijui pieni jännitys, millaisia töitä pääsisin tekemään ja ylipäätään siitä, millaista työskentely navetalla on. Minulla ei ollut lainkaan aiempaa kokemusta navettatöistä ja aiemmat navettavierailunikin oli laskettavissa yhden käden sormilla. Kokemuksen puutteesta huolimatta, pääsin heti töihin, sillä minut laitettiin ajamaan lehmiä kokoomatilaan lypsyä varten. Tämän jälkeen siivosin ja kuivitin pihaton Amandan ohjeiden mukaan ja jatkoin vasikoiden karsinoiden ja umpilan siivouksella. Pääsin myös pudottamaan heiniä vintiltä ja pesemään kokoomatilaa painepesurilla lypsyn jälkeen. Huomasin, että aamu kului nopeasti, sillä töitä oli koko ajan tehtävänä. Töiden tekeminen oli kuitenkin todella mukavaa ja hyvää vaihtelua tavallisille koulupäiville.

Pääsin ensimmäisen kerran lypsylle perjantai aamuna. Olin etukäteen panikoinut, että lypsäminen olisi vaikeaa ja epäonnistuisin siinä täysin. Kauhukuvani osoittautuivat kuitenkin heti vääriksi, sillä ainut ongelma alussa oli vain vasenkätisyyteni, mutta opin pian senkin, millä kädellä kannattaa mitäkin tehdä, jotta en ole täysin solmussa lypsimen kanssa.

Ylitin myös itseni navettavuoromme aikana, sillä piikitin lehmälle kipulääkettä lihakseen ja toiselle lehmälle magnesiumia ihon alle. En ole koskaan aiemmin pistänyt mitään, joten tilanne oli hyvin jännittävä, mutta Tiinan hyvien neuvojen avulla selvisin ja lehmät tuli lääkittyä. Kädet kyllä tärisivät hetken operaation jälkeen.

Navettavuoromme aikana opin paljon uutta navetan rutiineista ja pääsin tekemään monia uusia asioita, kuten esimerkiksi lypsämään, ajamaan rehunjakovaunulla, lääkitsemään lehmiä, juottamaan vasikoita ja ylipäätään työskentelemään navetassa. Oli mukava huomata, että näinkin lyhyen työskentelyn aikana töiden tekemiseen tuli hieman rutiinia ja aina ei tarvinnut kysyä, mitä seuraavaksi tehdään, kun muisti jo itsekin mikä homma milloinkin tehdään. Opin myös lopulta, ainakin melkein, miten lantatykkejä ja -raappoja käytetään ja miten jumiutuneen raapan saa umpilan puolella liikkeelle.

Minulle navettavuoro oli hyvä alkuopastus tulevan kesän työharjoittelua varten. Mielestäni navetassa oli mukavaa ja meillä oli hyvä työilmapiiri. Lisäksi lehmät olivat paljon ystävällisempiä kuin olin kuvitellut. Erityisesti suomenkarjan edustajat jäivät positiivisesti mieleeni. Työn mielekkyydestä kertoo myös se, että lupauduin tekemään yhden ylimääräisen vuoron maanantai aamuna lehmien muuttopäivänä.

Anniina Makkonen
31.3.2015
Lehmiä siellä, lehmiä täällä, lehmiä aina joka säällä.
Oma navettaviikkoni päättyi juuri eilen maanantaina aamuvuoroon ja "viikkoni" aloitin viime viikon torstaiaamuna. Kaikki lehmät on nyt saatu siirrettyä viikko sitten maanantaina uuteen navettaan, joten luonnollisesti navettaviikkoni vietin siellä. Minulle oli ennestään tuttua lehmien kanssa touhuaminen ja eritoten robottilypsy, sillä olen kolmena kesänä ollut töissä 170 lypsävän robottinavetassa, jossa aikaisemmin oli kaksi robottiboksia yhdellä käsivarrella (Pellonpaja RDS) ja Pellonpajan 2x5 kalanruotoasema. Nykyisellään kaksiosaisessa pihattonavetassa puksuttaa kolme DeLavalin VMS:ää ja asema on jätetty pahan päivän varalle. SAC:n systeemit olivat siis myös Mustialan uuden navetan kolmepaikkaisella kalanruotoasemalla hyvinkin tuttuja vaikkakin Lelyn Astronaut oli uusi tuttavuus. Robotti näytti toimivan hyvin ja se löysi moitteettomasti kaikkien robottilypsyssä olevien lehmien vetimet. Omakohtaisen kokemuksen mukaan RDS:issä oli tosi paljon ongelmia vedinten löytämisen kanssa ja käsivarsihan lakkasi yrittämästä kolmen epäonnistuneen yrityksen jälkeen, joissa siis oli välissä linssin pesu. Myös "puuhapete" eli paskanraappausrobotti (Lelyn Discovery) oli minulle tuttu vehje, sillä työtilallani on samanlainen.

Täysin uutta ja ihmeellistä oli Lelyn Vector -ruokintarobotti joka sekoittaa ja jakaa rehun ruokintapöydälle sekä lykkii rehua kulkiessaan lähemmäs lehmiä. Vectorin ohjelmoinnin kanssa on ollut alkutaipaleella hieman takkuilua ja se lykkii muun muassa apetta Puuhapeten reitille, josta se menee lypsävien puolelta nuorkarjan puolelle. Siinä sitten talikko heilui aamuin illoin kun apetta heiteltiin takaisin omalle paikalleen lehmien eteen ruokintapöydälle. Navettaviikkoa yhtäaikaa tekevä Ellu nimesikin Vectorin jo helvetinkoneeksi.. Vector myös jumitti aika ajoin ruokintapöydän toiseen päähän kun se joutui pois määrätyltä reitiltään ja törmäsi pöydän päässä olevaan puomiin, joka toimii esteenä sille ettei ruokkija putoa Puuhapeten reitille tarkoitettuun monttuun. Siinä sitten ihmeteltiin ja navetan työntekijät vuorotellen kauko-ohjailivat Vectorin täyttöpaikalleen muutamaan otteeseen. Simon kanssa vitsailtiinkin että muilla on Nikkonit mutta hälläpä on Vector, vähän isomman luokan kauko-ohjattava. Pääsin myös toiseksi viimeisenä navettavuoronani halkaisemaan rehupaalia ihan uudella menetelmällä: sähkö- ja käsikäyttöisellä sahalla. Eli Peltorit päähän, paalin päälle, sähköjohto niskan taakse ja surraamaan paalia ylhäältä päin halki, jotta Vectorin täyttökauha saisi noukittua rehua helposti itse vempeleeseen. Hikihän siinä hommassa tuli, nopeampaa ja tehokkaampaa olisi todennäköisesti ollut halkaista paalit traktorin etukuormaajaan kiinnitetyllä paaliveitsellä (vai mikä se ikinä on oikealta nimeltään), mutta eihän kaikki nyt liian helppoa saa olla, vai saako?

Robotin käyttöönotosta oli siis kulunut suunnilleen viikko ja suurin osa lehmistä osasi jo robotilla ihan itsekseen käydä, mutta viivelistalla oli aamuin illoin noin 15-20 lehmää ja niitä sitten ajeltiin robotille yksi kerrallaan, kun varsinaista kokoamisaluetta navetassa ei pysty rajaamaan, mikä on sinänsä hölmä. Kaksi lehmää, Jekku ja Hitzu Pikatsu olivat sellaisia jotka eivät tykänneet robotista yhtään ja ne täytyi lähes kantaa robottiboksiin sisälle. Jekku kuitenkin oppi kuin oppikin sitten parin päivän aikana ihan itse menemään robottiin vaikka se pitikin ajaa ensin sen luo. Pikatsu taas kruunasi navettaviikon hangoittelemalla jälleen myös eilen aamulla, mutta Ellun kanssa saatiin kuitenkin erävoitto kun lehmä sisäistäytyi jopa alle kolmessa minuutissa kun aikaisemmin saatiin Juhon kanssa hoputella kyseistä mammaa robottiin varmaan viitisen minuuttia. Asemalla on lypsyssä yhdeksän lehmää eli kolme satsia lehmiä miinus umpeutettava Donna, joka lypsettiin kannuun parin päivän välein. Päästiin lauantaina juuri kehumaan että asema on ainoa mikä toimii kunnolla, kunnes sekin rupesi prakaamaan. Aseman tyhjiöpumppu alkoi sunnuntaina menemään itsekseen useampaan kertaan lypsyjen aikana pois päältä ja maanantainaaamuna oli kuulemma säätiedotuksen mukaan maitosadetta. Asemalypsy kesti siis "hitusen" normaalia kauemmin eilen aamulla kun lehmät piti loppujen lopuksi lypsää kannulla ja tietysti navetassa taisi olla tasan yksi lypsykannu käytössä.. 

Myös eläinkohtaisia vastoinkäymisiä todistin navettaviikkoni aikana, kun jo useamman päivän kipeänä ollut Jeerahieho päätti lauantai-illan päätteeksi heittää henkensä letkutuksen jälkeen. Varmuutta kuolemaan johtaneen utaretulehduksen laadusta ei ollut, mutta yksi epäilys oli kolibakteeri. Labratulokset eivät tietenkään ehtineet tulla ennen kuin lehmä oli jo paremmilla maitomailla. Raadonkeräilijällä olikin puuhaa maanantaina kun vanhan navetan nurkalla oli yksi lehmä, uuden navetan nurkalla toinen ja uuden navetan toisella nurkalla kolmas eli Jeera. Jeera jäi kuitenkin vielä odottamaan viimeistä kyytiänsä Honkajoelle kun vain kaksi oli ilmoitettu siihen mennessä keräiltäväksi. Mutta negatiivisemman tapahtuman vastapainoksi suhteellisen tuore sonnivasikka vahvistui navettaviikon aikana ja joi hyvin, vaikka se näyttikin aluksi vähän heikolta eikä oikein tykännyt juoda. Kävi sitten ilmi, että potralla pojalla ei ollutkaan vain sattunut olemaan muutamana aamuna nälkä, mutta päivällä ja illalla maitoa upposi pikkumieheen ihan kiitettävästi. Maitoa tuolle pikkuvasulle lämmitettiin muuten pariin otteeseen kahvihuoneen mikrossa kun hanoista ei tullut kuumaa/lämmintä vettä robotin ja lypsyaseman pesujen jäljiltä. Lämmin vesikin olisi siis useampana päivänä kortilla, syytä emme tähän vieläkään oikein tiedä. 

Kaikista kommervenkeistä ja kikkailuista huolimatta navettaviikko lämmitti mieltäni suuresti, sillä tunsin olevani niin sanotusti kotona, kun oli tuttuja hommia ja tuttua puuhaa. Työntekoon lähdössä ei ollut alkukankeutta, sillä tiesin lähes heti mitä pitäisi tehdä. Taidettiin meitä kehua oma-aloitteisiksikin kun putsasimme lehmien juoma-altaita yhtenä päivänä ja muutenkin touhusimme itsenäisesti kaikennäköistä ilman suurempaa komennusta. Hieman haikea olo jäi viimeisen vuoron jälkeen ja lemmusia on nyt jo ikävä, vaikka kroppa huusikin eilen päivällä hoosiannaa ja uni tuli jo vähän kymmenen jälkeen illalla kahdessa minuutissa. Kyllä lehmät ja niihin liittyvä tekeminen on vaan lähellä sydäntä, vaikka hevospuolella opiskelenkin.

-Aliisa Kairtamo
26.3.2015
Navetta blogi
Oma viikkoni navettatöissä kului lihanautakasvattamossa. Navetalle tulevat sonnit ovat 2 viikkoisia (ternejä), jotka on vieroitettu emostaan. Vasikat tulevat navettaa lähitiloilta, joten minunkin viikollani tuli taas kaksi iloista sonnipoikaa. Pikkuvasikoiden juottamo työllisti minua paljon. Aamuisin kun menin navetalle noin 6-7 välillä menin aina ensin katsomaan miten vasikat voivat. Uusien pikkusten opettaminen juoma-automaatille on aina omanlaisensa operaatio, sillä monet vasikat eivät ole syntymätiloillaan nähneetkään sellaista konetta. Kone siis tunnistaa vasikan pannasta ja antaa jokaiselle vasikalle sille sopivan määrän lämmintä maitojuomaa. Tämä on hyvä järjestelmä työntekijälle ja vasikalle, sillä vasikka saa päättää ruokailu aikansa itse, eikä työn tekijän tarvitse jokaista vasikkaa juottaa erikseen. Kun vasikka oppii käyttämään konetta kone säätää hoitajan antamien ohjeiden mukaan ruokaa niin, että vasikka saa tarpeeksi maitoa vaikka kasvaakin isommaksi. Lopuksi kone vierottaa vielä vasikat maidosta ja näin niistä tulee täysin märehtijöitä. Juottamon hoidon jälkeen tein juotosta vieroitettujen vasikoiden puolen työt. Navetta on rakennettu vanhaan lypsylehmänavettaan, joten työt ovat hieman fyysisempiä mitä monessa nautakasvattamossa. Lapioin appeen eli seosrehun sonnien kaukaloon lisäsin jokaiselle ryhmälle tarpeensa mukaan väkirehua, jossa on paljon energiaa. Lopuksi kolasin karsinat lannasta ja kuivitin ne. Näin sonnien on mukava käydä makuulle märehtimään kun saavat syötyä. Kyseisellä aamulla oli vielä yllätyskin, joku oli onnistunut sontimaan juomakuppiin, joten pesin sen vielä. Nauta on iso eläin ja kuivasta ruuasta johtuen tarvitsee paljon vettä, siksi juomaveden täytyy olla puhdasta. Pienempien sonnien hoidon jälkeen tein loppukasvatus osaston työt. Tämä osasto on vähätöinen, sillä se on rakennettu täysin sonneja varten. Isot eläimet vaativat myös vähemmän yksilöllistä hoitoa. Käytin lantakoneen ja levitin rehut jotta kaikki saisivat sitä. Päivällä käväisin navetassa laittamassa vasikat juomaan ja levittelemässä rehuja. Päivä käyntejä tehdään hieman tarpeen mukaan. Kaikki muut työt navetassa on lähes rutiinin omaisia ja menevät päivästä toiseen samalla kaavalla. Joskus keskellä päivää navetassa tehdään myös ape eläimille. Apesatsin kesto ruokinnassa vaihtelee aina eläinten koon ja rehulaadun mukaan. Ape tehdään seos tehdään traktorilla ja apevaunulla. Rehu jaetaan ajamalla navetan pöydälle, josta sitä siirrellään aina tarpeen mukaan. Appeeseen tulee pari säilörehupaalia ja nelisen sataa kiloa vilja papu seosta. Rehu jauhaantuu pieneksi silpuksi, johon vilja sekoittuu tasaisesti. Näin kaikki saavat saman verran suhteessa viljaa ja rehua. Iltapäivällä navetassa lähinnä ruokitaan eläimet. Tarpeen mukaan myös kolataan karsinoita, mutta usein ne ovat niin puhtaita ettei sitä tarvitse tehdä. Navetassa usein käynti on tärkeää sonneillakin. Jos on vaikka sattunut jotain niin tilanne päästään korjaamaan nopeasti. Ilta tarkastuksen tein noin kello 22 jolloin sammuttelin valot ja laitoin pienet yövalot päälle jotta sonneilla ei olisi liian kirkasta nukkua. Viikkoni sujui lähes samalla kaavalla kunnes keskiviikkona tuli käymään teurasauto. Eläimet siirrettiin autoon, joka vei ne HK:n teurastamolle Paimioon. Samalla sonneja siirrettiin navetassa yhden karsinan verran eteenpäin. Tämä tehdään siksi että karsinoiden tilan tarve kasvaa sonnien kasvaessa. Sen takia niitä siirretään aina säännöllisesti isompaan karsinaan. Siirtotyössä täytyy olla huolellinen ja rauhallinen. Eläinten joukkoon mennessä ne voivat olla arvaamattomia, sillä ne eivät ole tottuneet siihen joka päivä. Eläinten siirrossa apuna oli myös pari muuta henkilöä. Yksin siirtäminen olisi niin työlästä ja vaarallista että aina on apukäsiä paikalla kun eläimiä siirretään. Siirtäminen helpottaa myös hoitajan työtä sillä eläinten hoito helpottuu aina kun isommat eläimet siirtyvät loppukasvatus puolelle. Loppu viikolle sattui vielä yksi sairastapaus. Yksi sonni oli sairastunut keuhkotautiin ja yski voimakkaasti. Se otettiin sairaskarsinaan, joka on tehty erityisesti sairaiden eläinten hoitoa ja parantumista varten. Karsinassa se saa olla yksin rauhassa eikä muu ryhmä ole häiritsemässä sitä. Sonnille annettiin lääkettä ensimmäisen kerran kun se siirrettiin karsinaan. Tämän jälkeen sitä annettiin vielä kolme kertaa. Lääkkeen vaikutuksen huomaa ja sonni piristyy paljon saatuaan sen. Kun sonni on parantunut se siirretään takaisin omaan porukkaansa, jossa se on loppuun saakka. Sairas tapauksia on harvoin, olikin aikamoista tuuria että se sattui juuri tälle viikolle. Niiden määrään vaikuttaa paljon ilma ja ruokinta. Kun navetassa on hyvä ilma ja sonnit saavat sopivaa ruokaa kaikki ovat hyvin voivia ja terveitä lähes aina. Jos jompikumpi näistä on pielessä ja eläimet rupeavat sairastamaan paljon enemmän. Navetta työt ovat kuuluneet aina elämääni joten itse pidän niistä ja oudolto tuntuisi elää ilman. Tosin navetta sitoo 24/7 niin kauan työ on jouhevaa kun sitä tekee monta ihmistä, mutta yksin siitä voi tulla uuvuttavan raskasta. Teemu Nummiluikki
25.3.2015
Navettaviikko 29.1-2.2.2015
Homma selvä, mutta mistä tulee tama konekieli? JH  Suoritin navettaviikon Teemun kanssa. Teemulle navetta hommat olivat jo ennestään tuttuja, joten häneltä oli hyvä kysyä neuvoa välillä. Itse kun olen sikatilalta kotoisin, niin en tiennyt navettahommista juuri mitään. Ensimmäisellä kerralla jouduin lypsämään ja olin aluksi aivan hukassa. Navettatyöntekijän avustuksella kuitenkin homma lähti mukavasti käyntiin. Eniten lypsämisessä jännitti lehmien potkiminen. Teemu hoitikin lypsyhommat sitten melkein joka kerralla ja itse kuivitin lehmien makuuparsia ja jaoin umpilaan säilörehua. Navettaviikko oli loppujen lopuksi ihan mukava kokemus.

Esko Saha
25.3.2015
Navetta blogi
Tästä ei löydä tekijän nimeä ja on melko konekielinen... JH

Vietin agrologi opiskelijan pakollisiin suorituksiin kuuluvan navettaviikkoni 22.1–26.1 2015. Mitenkään sen suurempia ennakko innostuksia tai odotuksia lähdin tätä suorittamaan. Eläimet ja niiden kanssa työskentely ei nyt kauhean lähellä sydäntäni ole. Navetta työt tulivat jo ammattikouluajoilta Mäntsälässä Saaren kartanolla tutuksi useamman viikon osalta, joten tiesin suurin piirtein mitä tuleman pitää. Kun lypsyasema oli sama, niin yllättävän hyvin sitä muisti 4 vuoden takaisia, mistä napista piti painaa että lehmä vapautuu ja niin edelleen. Toki viikon aikana tuli todettua vanhan navetan järkyttävä työllistävä vaikutus, ihmistyötä on suuresti. Ihmeteltiinkin kaverin kanssa mitä uudessa navetassa jää edes opiskelijatyöhön, siellä kun pääpiirteittään on koneistettu lähes kaikki, niin lypsy, ruokinta, kuivatus, siivoaminen. Sentään parsia ei taideta koneellisesti puhdistaa uudessa navetassa.
 

Viikko myös muistutti navetta työn rankkuudesta ja sitovuudesta. Itsestäni ei siihen olisi, että navetan ohessa pitäisi vielä hoitaa ne muut maatilan työt, ja jossain välissä perhekin. Ei tarvinnut miettiä mitä sitä lauantai päivänä olisi tehnyt, laittoi kellon soimaan ja painoi pään tyynyyn.

 

Agrologi opiskelija Teemu Rekola
Agmanu14a5
 

24.3.2015
Navetta blogi
Tein navetta vuoroni pari viikkoa ennen uuden navetan käyttöön ottoa. Elikkä siis tein navetta vuoroni vanhassa navetassa. Navetta vuoro alkoi hieman kankeasti, nii kuin yleensä uuden laiset työt uudessa paikassa. Kun työtehtävistä pääsi selville itse käytännön työ olikin sitten ihan mukavaa. Navetta viikko sujui ihan hyvin ja osasta töitä alkoi tulla jo pienen pientä rutiinia, vaikka olen kyllä sitä mieltä ettei noin pienessä ajassa juuri mitään oikeista navetta töistä opikaan mutta saa edes jonkin laisen kokemuksen lehmistä. Nyt kun koulullekin uusi navetta valmistui pistää se miettimään uuden investoinnin takaisin maksua. Tulevaisuudessa kun olisi itsekin päätettävä mistä elantonsa ottaa. Navetta vuoron aikana mietin ettei käytännön työt sinänsä olisi mikään paha homma maksella navettaa takaisin. Mutta kun koko hommaa ajattelee ei itsellä kyllä kiinnostus riitä hakea ja opiskella lehmistä koko ajan uutta tietoa ja ratkoa mikä milloinkin on syynä kun maidon tuotokset laskee. Sitten on vielä päälle maataloustuki kikkailut ja talouspuoli vaikka ne toki on kyllä aina maataloudessa mukana. Eläinten kanssa on myös kiinni koko vuoden 24/7,niin sanotusti elämäntapa. Toki lomittajat helpottavat tilannetta lomilla mutta itse vastuu on lomankin aikana, jos jotain isoja murheita tulee loman aikana on ne ratkottava itse jotenkin. Siis loppu päätelmänä täytyy arvostaa ihmisiä jotka jaksavat tuottaa maitoa ja lihaa ruoka pöytiimme. Itse ainakin harkitsen hyvin vakavasti ja moneen kertaan ennen kuin eläimiin sekaannun. Voi sen elantonsa helpomminkin saada varmaankin? Timo Uusitalo
24.3.2015
Navettavko 29.1 - 2.2.2015
Olimme koulun navetassa sikafarmari Eskon kanssa. Itselleni navettahommat oli jo kotinavetasta tuttuja hommia useamman vuoden ajalta ja myös edellisessä koulussa tuli vietettyä pari viikkoa koulun navetassa. Myös lypsy kävi entistä tutummaksi koulun navetassa kun Esko ei niin välittänyt siitä ja hoiti mielummin kuivituspuolta.. Kaiken kaikkiaan aika navetassa meni mukavasti vaikka tuntuikin että navetan koneet ja laitteet vetelevät viimeisiä henkäyksiä, kun milloin mikäkin oli rikki. Myös navetan työntekijät olivat mukavia ja kannustavia!


Teemu Ropilo



24.3.2015
Ei 10- vuotiaan essee aiheesta ”Lehmä”..

vaan 20-vuotiaan blogikirjoitus aiheesta ”Vanha navetta”.

Vanhassa navetassa on lypsetty lehmiä jo jokusen vuoden ajan. Seinät ovat kuitenkin pysyneet pystyssä ja yksiä jos toisiakin työtä helpottavia ratkaisuja on keksitty. Kaikki (hyväkin) loppuu kuitenkin aikanaan, ja vanha navetta eli viimeistä viikkoaan koulun karjarakennuksena.

Noh, mitään haikeita jäähyväistunnelmia ei ollut havaittavissa lantaraappojen katkenneiden köysien, avautumattomien siipien ja tykkien tehottomuuden (tai täyden lantalan) vuoksi. Sunnuntai-iltapäivänä taisi lehmien ulostulokäytävän porttikin jumiutua niin perkeleen pahaan paikkaan (jono lehmiä odotti selän takana, kun kaksi ihmistä löi vuorotellen lekalla jo valmiiksi vääntynyttä metallisolkea). Siinä vaiheessa molemmat nimeltä mainitsemattomat kirosivat ja toivoivat maanantain (siis oletetun muuttopäivän) jo koittavan.

Laskettiin siis päiviä uusiin tiloihin siirtymisestä, kaikki kestettiin, lähes kaikki siedettiin, työt tehtiin, välillä valitettiin ja joskus kiroiltiin (hyvin hillitysti).

Skumppapullot jäivät jääkappiin odottamaan.

L.M 

24.3.2015
1 kommentti kommentoi

Toisenlainen navettablogi
Ensimmäinen muistikuvani lehmästä on jo varhaisilta lapsuusvuosiltani tuttavien navetasta. Tuossa navetassa tuli vietettyä paljon aikaa milloin auttaen ja milloin tiellä ollen. Mummolta sai aina huutia, kun ruokapöytään tullessa haisi lehmältä. Suurinta hupia oli navetan vintillä paalien päällä hyppely ja seikkailu, mikä tietenkin oli kiellettyä. Ilokseni voin kertoa, että vielä noin neljännesvuosisata myöhemmin tuossa navetassa on edelleen elämää; tosin lypsyrotuiset lihasonnit ovat vaihtuneet liharotuisiin.

Lukion jälkeen pidin välivuoden ja mietin mitä minusta isona tulisikaan. Tein samalla töitä mm. kiinteistöhuollossa ja kesän olin apuna tuolla tuttavien tilalla. Kohtaloa tai ei, sillä olin jo hakenut Mikkeliin lukemaan ympäristöteknologiaa (jonne olisin myös päässyt), kun huomasin, että jälkihaussa oli paikkoja auki maatalouden perustutkintoon. Siitä se ajatus sitten lähti…

Lomitustyöt aloitin jo puolenvuoden opiskelun jälkeen ja jatkoin niitä aina koulun loppuun asti. Tuolloin asuin Varsinais-Suomessa Loimaalla ja tein pääasiassa sikalalomituksia, joukossa toki myös muutama lypsytila. Valmistuttuani palasin takaisin kotiseuduilleni Lappeenrantaan ja jatkoin siellä lomitusta. Siellä lomitustilani olivat ihan paria poikkeusta lukuun ottamatta erilaisia ja -kokoisia lypsykarjatiloja. Suurin lomituspaikkani oli 150 lypsävän tila, jossa oli 10x10 takaalypsyasema; ja pienin taas oli 7 lypsävän kannukonepaikka, jossa niin rehunjako, kuin lannanluonti tehtiin käsipelillä. Siihen välille mahtui jos jonkinlaista ja -näköistä paikkaa.  Lypsykarjatilojen lisäksi lomitustiloihini kuului muutamia sikatiloja, sekä yksi noin 500 vasikan välikasvattamo.

Vasikoita juomassa
Vasikoita juomassa

Mukaan mahtuu niin iloisia kuin surullisiakin muistoja. Yksi ankeimmista kokemuksistani on varmasti epäonnistunut ay-hiehon poikiminen. Katsoin aamunavetan aikaan, että tänään tuo poikii, mutta iltapäivään mennessä ei touhu ollut edistynyt yhtään. Hieho oli hermostunut ja valutti reippaasti, joten isännän kanssa keskusteltuani päädyimme soittamaan eläinlääkärille, joka totesi vasikan olevan tulossa kaksinkerroin kaikki sorkat edellä. Töitä tehtiin monta tuntia ja parhaimmillaan paikalla oli viisi ihmistä, mutta lopulta tilanne oli todettava toivottomaksi ja hieho jouduttiin lopettamaan. Vastapainoksi yksi hienoimpia kokemuksia oli saada todistaa kahden terveen lappalaisen sonnivasikan syntymää. Tilan isäntä oli kovasti toivonut lehmävasikkaa, sillä sen ensimmäinen, juurikin lehmävasikka, oli kauppasopimuksessa sovitun kohdan mukaisesti mennyt lehmän kasvattajalle. Isäntä keksi kuitenkin keinon ja niinpä Elmeri ja Elvis jäivät viettämään elämäänsä tilalle härkäpoikina.

Elvis ja Elmeri
Elvis ja Elmeri

Erityisen lämpimiä muistoja minulla on Whisky nimiseen sonnipoikaan liittyen. Whiskyn emä oli herefordristeytyslehmä nimeltään Jumbo, joka oli jo noin 10-vuotias ja sai poikimisen jälkeen pahan utaretulehduksen, minkä seurauksena se ei antanut vasikan imeä. Whisky ehti mennä jo varsin huonoon kuntoon, ennen kuin se löydettiin laitumelta makaamasta ja vietiin navetalle. Sen henkiin jääminen oli ihan arpapeliä, mutta vanhan isännän vastustuksesta huolimatta päätimme kuitenkin nuoren emännän kanssa yrittää hoitaa sitä. Whisky sai nimensä siitä, että sille annettiin ensimmäinen troppihuikka vanhasta viskipullosta. Läheiseltä lypsytilalta sille saatiin pakastettua ternimaitoa ja vastoin muiden odotuksia se alkoi pikku hiljalleen piristyä. Voimistuttuaan Whisky siirtyi navetasta hieholauman sekaan ulos laitumelle, mutta sitä ei tarvinnut kuin huutaa nimeltä, niin pieni ruskea olento juoksi huutaen aitojen ali luokse juomaan. Huono elämän alku kuitenkin verotti sitä, eikä Whiskystä kasvanut ikinä kovin isoa. Lisäksi se kasvatti pitkän, highlanderin tapaisen karvan. Whisky oli jo päälle kaksivuotias, kun se lopulta lähti autoon. 

Whisky
Whisky

Mukaan mahtuu siis niin iloja kuin suruja. Välillä on saanut purra hammasta ja pidätellä itkua ja toisinaan taas on saanut nauraa vedet silmissä. Kertaakaan en ole katunut lähtemistäni tälle tielle ja lehmillä tulee aina olemaan erityinen paikka minun sydämessäni.

Petra Hatakka (kaikki kuvat (c) Petra Hatakka, paitsi Whiskyn kuva (c) Riikka Å.)

Alla vielä muutamia hauskoja kuvia vuosien varrelta.









Urpå

19.3.2015
Navettaviikko 27-30.11
Navettaviikko alkoi iltamien jälkeisenä torstaiaamuna. Pääsin heti ensimmäisellä navettavuorolla lypsämään, josta olinkin iloinen asemalypsyn ollessa minulle entuudestaan tuntematon lypsytapa. Pienen opettelun jälkeen lypsäminen lähtikin sujumaan mukavasti. Navettavuorojen aikana huomasi kuinka eläimet tulevat tutuksi ja kuinka helppo niitä on tarkkailla jo pelkästään lypsyn yhteydessä.
Perjantaiaamuna meille osuikin mittalypsy ja olimme molemmat opiskelijat lypsyhommissa ja pääsimme omin silmin havainnoimaan kuinka kovalypsyisiä oppilaitoksemme eläimet ovat. Navettatöiden jälkeen liimailimme vielä viivakoodit mittalypsypurkkien kylkiin.

Koulun karjamestari ehdotti meille, että hoitaisimme perjantaina vielä iltatarkkailukierroksen, navetan henkilökunnan ollessa illalla pikkujouluissa. Tartuimme Antin kanssa syvässä laupeudessamme tarjoukseen saaden maanantain aamunavetasta vapautuksen.
Iltatarkkailuun kuuluvien askareiden määrä tuli pienoisena yllätyksenä. Aseman valmistelun, nuorkarjan ruokkimisen ja säilörehunjakovaunun täyttämisen lisäksi kolasimme kaikilta osastoilta lannat pois ja kuivitimme parret. Aikaa tähän kului kahdelta hengeltä lähes tunti, kun seurasimme orjallisesti meille annettua ohjelappua.

Viikonlopun aikana en enää astunutkaan lypsymonttuun vaan suoritin enimmäkseen kuivitus- ja ruokintatehtäviä. Navetalla käytettävän kuivitusturpeen määrä yllätti, mutta se tuntui olevan suoraan verrannollinen lehmien utareiden puhtauteen. Montaa sontaista utaretta ei tullut lypsäessä vastaan. Parretkin tuntuivat olevan sen mallisia, että niissä pysyi runsaasti turvetta eikä sitä näyttänyt valuvan niistä alas, vaikka sitä levitettiin neljä isoa kärryllistä päivittäin.
Lehmien säilörehuruokinta oli saatu mukavasti sovitettua vanhan navetan ahtaisiin tiloihin Pellon ruokinta-automaatilla, vaikka sen täyttäminen useaan otteeseen navettavuoron aikana tuntuikin ajoittain turhan työläältä ja sitovalta. No, onhan koulu täynnä sen ahkeria täyttäjiä.

Kaiken kaikkiaan viikon puolikas navetassa oli mielestäni oikeinkin opettavainen ja mielellään sitä aina katselee millaisilla ratkaisuilla eri paikoissa hoidetaan samoja asioita.

Agrologiopiskelija Joonas Mattila
2.3.2015
Vko 8.
 Olin Mustialan navetassa viikolla 8. Minulla ei aiemmin ollut minkäälaista kokemusta navetassa työskentelystä. Sikojen kanssa olen ollut paljon tekemisissä, ja hieman myös sonnien kanssa. Navettaviikko oli mielenkiintoinen, oli hauska tutustua navetan peruspuuhiin. Lypsämisen opettelu oli mielenkiintoista ja mukavaa, vaikka välillä sai väistellä yllättäviä potkuja. Kuivituksessakaan ei ollut mitään vikaa. Oli mielenkiintoista huomata, kuinka hyvin lehmät tiesivät mitä niiltä odotetaan, tai ihmekös tuo kun viedään kahdesti päivässä lypsylle. Pääsin laittamaan pienelle vasikalle korvamerkitkin viimeisenä päivänä, mikä sujui yllättävän hyvin. Vasikka jäi vain hämääntyneenä katsomaan jälkeen. Pidin erityisesti vasikoiden ja lehmien rapsuttelusta ja lehmät osoittautuivat aika leppoisiksi eläimiksi. Osa oli vähän itsepäisempiä kuin toiset, mutta kyllä niiden kanssa toimeen tuli. Mitään suurempia haavereitakaan ei sattunut. Se jäi hieman harmittamaan, että yhtäkään vasikkaa ei syntynyt navettaviikkoni aikana, vaikka Joikunkin poikiminen tuntui koko ajan lähestyvän. 

Emilia Välimaa

Virtuaalikylä | Uudenlainen oppimisympäristö | 2019