Tila
Toiminnot
Raportointi
Ohjemappi
Analyysit
Valokuvat
Videot
Blogit
Karttaan

 

Blogit

 
Kirjoittajan esittelyKirjoittajan esittely


Katso uusimmat

Vuosi 2016:
Heinäkuu
Kesäkuu

Vuosi 2015:
Marraskuu
Lokakuu
Syyskuu

Vuosi 2014:
Marraskuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu

Kaikki merkinnät

 
28.6.2016
Hankeassistentti... Mikä se on?



Tähän kysymykseen olen saanut vastata viimeisen kahden kuukauden aikana useasti. Hankkeista on ihmisillä monenlaisia ennakkoluuloja. Oikeasti hankkeissa yritetään tehdä usein muiden ihmisten työtä helpommaksi tulevaisuudessa, testata toimintamalleja, joista voisi olla hyötyä tai jaetaan tietoa. Hankkeet antavat mahdollisuuden tutkia sitä mihin monesti muutoin ei olisi resursseja. Parhaimmillaan niistä hyötyvät monet vielä pitkään hankeen jälkeen.


Itse olen saanut olla mukana jo tänä kesänä: tuottamassa tietoa ja materiaaleja (kuten rehunteondokumentoinnissa ja kasvustojen seurannassa), olemaan se taho, joka katsoo monia arkipäiväisiksi käyneitä tilanteita työnteon ulkopuolelta (järjestänyt palavereja eri toimijoiden välille ja avannut dialogia), järjestää tapahtumia ja luo niille esim. medianäkyvyyttä (tapahtumatalitonteja ja someyhteensopivuutta). Kyllä, joskus istutaan alas ja pidetään palavereja, jotta päästää asiassa eteenpäin. Toisinaan taas napataan kamera ja lähdetään dokumentoimaan mitä tapahtuu. Luovuutta kaivataan, kun ihmetellään mitä mitä kaikkea voitaisiin analysoida ja mitä saaduista ainestoista voitaisiin saada irti.

Koen että ihmisen menestyy hanketyössä, jos ei pelkää katsoa uudelta kantilta. Aina ei olla omalla vankimmalla osaamisalueella ja epävarmuutta täytyy sietää. Samalla pääsee verkostoitumaa monien eri tahojen kanssa sillä asiantuntemusta voidaan aina pyytää sisä- tai ulkopuolelta. Parasta on kun työstä saa tehdä oman näköistä ja jälkeä saa joskus jopa vähän ihailla. Näissä asioissa minä henkilökohtaisesti olen ollut onnekas.





Totta kai, hankeassistentin työ muodostuu hankkeen näköiseksi ja työympäristön makuiseksi. Koskaan ei varmasti ole kahta samanlaista hommaa ja päivät eivät todellakaan ole toistensa kopioita. Parasta on, kun työyhteisö tukee, mutta antaa toteutusvapautta. Ideoita ei tyrmätä vaan annetaan katsoa asioita monelta kantilta. Vain niin voidaan saada lopulta uusia ideoita.

Erikoistumisharjoittelu hankeassistenttina on puolivälissä. Kohti uusia seikkailuja pääedellä ja korvat pystyssä. Maltan tuskin odottaa.

Noora Kesti - hankeassistentti / erikoistumisharjoittelija
Hämeen ammatti-instituutti, Mustiala

 
 
 

Virtuaalikylä | Uudenlainen oppimisympäristö | 2017