Tila
Toiminnot
Raportointi
Ohjemappi
Analyysit
Valokuvat
Videot
Blogit
Karttaan

 

Blogit

 
Kirjoittajan esittelyKirjoittajan esittely

Etsi blogista:

Katso uusimmat

Vuosi 2016:
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu

Kaikki merkinnät

 
1.10.2014
Syystervehdys

Camu on kasvanut hurjaa vauhtia ja on oppinut paljon uusia asioita. Treeneissä meillä menee hyvin ja Camu keskittyy työn tekoon. Välillä olemme treenanneet vapaa-ajalla Annikan ja Citan kanssa. Vaikka Camulla onkin halu mennä Citan luokse leikkimään, niin silti se jaksaa keskittyä treenaamaan (vain jos ruokaa on tarjolla).

 

Hevosia olemme myös käyneet katsomassa ja tekemässä hieman tuttavuutta. Alussa Camua hieman jännitti, kun iso nelijalkainen otus katsoo sitä ja liikkuu vähitellen lähemmäs. Siirryttiin sitten ponien luo ja erityisesti Blondi (russponi) kiinnosti Camua kaikkein eniten. Camulla olisi ollut hirveä hinku päästä tekemään lähempää tuttavuutta, mutta Blondi näytti olevan erimieltä. Seuraavaksi Camu teki tuttavuutta hevosen kanssa ja tällä kertaa ei jännittänyt mennä lähemmäksi, vaikka kokoero on suuri.

 

Erilaisilla portailla liikkumista on tullut myös harjoiteltua, mutta jyrkät portaat tuottavat edelleen hankaluuksia. Ruuan ja rohkaisun avulla kuitenkin päästään portaat kuin portaat ylös ja alas. Erilaisilla ritiläpinnoilla liikkuminen on vielä hakusessa, vaikka ruoka onkin houkuttimena niin silti pitää hieman epäröidä astua epämiellyttävän tuntuiselle pinnalle.

 

Yhtenä yönä oli satanut lunta ja Camu pääsi ihmettelemään sitä. Ulos päästyään Camu nosteli hieman jalkojaan ja haisteli mistä on kyse. Vähän ajan päästä Camun päässä napsahti ja se rupesi juoksemaan hirmuista siksakkia edes takaisin ja välillä pysähtyi miettimään ja taas sama juttu.

 

Olemme päässeet Camun kanssa melkein joka viikonloppu käymään kotona. Matkustaminen ei tuota ongelmia ja Camu nukkuukin suurimman osan matkasta. Kotona ollessa Camu ei jää rapsutuksista paitsi, sillä sukulaiset ja vieraat käyvät usein katsomassa sitä. Camu on päässyt pari kertaa käymään rakennustyömaalla katsomassa meidän uutta taloa. Siinä samalla kävimme katsomassa päiväkotilaisten uutta leikkikenttää ja Camu pääsi sinne ”leikkimään”.  Olen tutustuttanut Camua minun omaan koiraan Miskaan. Miska ei ole ollut pahemmin tekemisissä toisten koirien kanssa, mutta ei se välittänyt Camusta. Miska on ulkokoira, joten Camu käy aina ulos päästessään tervehtimässä Miskaa sen häkin luona. Meidän kissat Taavi ja Tihu eivät oikein pidä Camusta, mutta minun kissa Taavi seuraa uteliaana hyvän välimatkan päästä Camun touhuamista. Myös meidän toisen koiran, Jekun häkillä Camu käy usein ja sinne se menee häntä heiluen, mutta en uskalla tehdä sen lähempää tuttavuutta Jekun ja Camun kanssa, koska Jekku ei pahemmin tykkää toisista koirista.

 

Citan kanssa Camu pääsee leikkimään, melkeinpä joka ilta asuntolalla. Silloin kaikki lelut ovat pitkin asuntolan lattioita ja jos vesikuppeja ei nosteta korkeammalle, niin lattiat lainehtivat vettä ja koirat ovat litimärkiä. Camu ei ennen esitellyt omia lelujaan, mutta nyt se on ottanut Citasta mallia ja esittelee omia ja toisten koirien leluja, muttei kuitenkaan niin usein kuin Citta.  

 

Miska ja Camu


Linja-autossa

 

 

Aurinkoista ja värikästä syksyä kaikille!

 

Camu & Helmi


 
 
 

 

Kommentoi kirjoitusta:
 
Nimi / nimimerkki (pakollinen tieto)
Syötä tiedot mobiililaitteella
Kommentti (pakollinen tieto)
 
Varmenne
CAPTCHA ImageRefresh
Varmennekoodi kirjoita yllä oleva varmenne (pakollinen tieto)
 

Virtuaalikylä | Uudenlainen oppimisympäristö | 2021