Tila
Toiminnot
Raportointi
Ohjemappi
Analyysit
Valokuvat
Videot
Blogit
Karttaan

 

Blogit

 
Etsi blogista:

Katso uusimmat

Vuosi 2012:
Marraskuu
Helmikuu

Vuosi 2011:
Lokakuu

Vuosi 2008:
Lokakuu


 Viisi viimeisintä merkintää:

30.11.2012
1 kommentti kommentoi

Tarina elävästä elämästä
Olen 24-vuotias, aito Kuusamolainen maatilan tytär, joka maailman äärien kautta teki pari vuotta sitten paluumuuton pohjoiseen Ouluun, kun opinnot Seppälässä eläintenhoitajan perustutkinnon aikuisopiskelijana alkoivat syksyllä 2010. Menneeseen kahteen vuoteen on mahtunut paljon ja monenlaista. Aikuisopiskelun sovellettavuus, käytännön järjestelyt, itsenäisyys ja vastuun kantaminen mahdollistavat elämän ja opiskelun toisella paikkakunnalla, vaikka opintojen yksi oleellinen osa oli myös vuoden pesti projektikoira-Eevin kouluttamisessa. Eevin kouluttamisen myötä syttyneiden kipinöiden innoittamana jatkoin perustutkinnon jälkeen opintojani nyt vielä kesken olevaan eläintenkouluttajan ammattitutkintoon, jolle eläintenhoitajan perustutkinto loi erittäin vahvan perustan.
Aikuisopiskelu perustuu pitkälti työharjoitteluun ja omilla valinnoilla pystyy paljon vaikuttamaan siihen mitä kaikkea opinnoistaan voi irti ottaa. Minä olen ollut lämpimässä ja siistissä sisätyössä eläinkaupassa asiakkaita palvellen sekä jyrsijöitä ja liskoja hoitaen. Olen unenpöpperöissäni käärinyt muovipussia huivin alle hajulukoksi rastoilleni, kun pihaton puolella paukkui pakkanen -30’C:ssa ja lehmät ölisivät aamuruokiaan odotellessa. Navetalla opin tottakait myös lehmän lypsämisen, haisevien läjien siivoamista ja traktorilla ajamisen. Olen tallustanut aurinkoisena kesäpäivänä vihreällä niityllä naama messingillä hevosten hörähdellessä ja häntäänsä huiskiessa, miettien että tämä se vasta on elämää.

Vietin 4 viikon harjoittelupestin asuen ”unitynnyrissä” eläintarhan majoitusalueella Eevin kanssa, työskennellen niin jättiläiskilpikonnan, kakadun kuin poronkin kanssa, taluttaen ponilla ratsastavia pikkulapsia monta tuhatta kertaa ympäri tarhan kuumana kesäpäivänä ja sateessa tallaten. Paistelinpa erään pellillisen pullaakin tuona kesänä eläinpuiston kahviossa. Samaisessa eläinpuistossa olen kouluttanut alpakoille agilityä ja minipossuille seuraamista.
Oma maailmansa oli harjoittelut eläinlääkäriasemalla, missä kiire, miljoona uutta ja ennestään täysin vierasta asiaa oli opeteltava. Harjoittelu oli haastavaa, oli tiedostettava että minun vastuulla voi olla jopa jonkin eläimen henki. Podin päänsärkyä siitä että stressaavat päivät hurahtivat ohi hujauksessa ja vielä 6 viikonkin jälkeen tuntui että olisi lisää opittavaa. Paineesta ja haasteesta huolimatta hyvin suoritetut harjoittelut kyseisellä eläinlääkäriasemalla ovat poikineet erittäin mieluisia töitä itselleni.

Koirahoitolassa ja löytöeläinkodilla sain perehtyä kissojen sielunelämään, föönata 4 tuntia isoa villakoiraa, kävellä monta mutkaa erirotuisten koirien kanssa ja vetää kumihanskat käteen päivittäisten siivoustöiden yhteydessä. Espoossa pääsin harjoittelemaan koirakoulun ja koirien päiväkodin värikästä arkea.
Työ eläinten ja aikuisopiskelun parissa on ajoittain hyvin raskastakin. Olen tuhertanut itkua yrityssuunnitelmaa laatiessani epätoivon, osaamattomuuden ja deadlinen vyöryessä päälle. Olen harmitellut kiirettä, taluttamaani ähkyistä ponia, kurjaa keliä, räksyttävää piskiä, ärsyttäviä asiakkaita, epäinhimillisen aikaisia heräämisiä, laitumelta karanneita lehmiä, ikiuneen nukutetun koiran kurjaa kohtaloa, toisinaan epäoikeudenmukaista työnantajaakin ja loputonta sotkun siivoamista mitä oksettavimpina koostumuksina.

Olen päässyt todistamaan 9 labradorinnoutajan syntymän hätäsektiona, kun päivä venyi ylitöiksi. Olen kokenut monta ilon, riemun ja onnen hetkeä asuntolassa luokkakavereita pitkän tauon jälkeen tavatessa lähijakson alkaessa, pörröisten koiranpentujen telmiessä, saadessani erinomaista palautetta menneestä työharjoittelusta, ohjastaessani hevosta kärryssä istuen, juottaessani vuorokauden ikäistä vasikkaa ja saadessani syliini ensikertaa Eevin, jonka merkitys minun elämääni saattoi olla paljon suurempi, mitä tuona hetkenä osasin häkellykseltäni edes arvata.

Vuosi Eevin kanssa oli täynnä iloa, oppia, rakkautta, haasteita, vastuuta, karvoja, työtä, viitseliäisyyttä, mukavia lenkkejä auringon kultaamassa metsässä, huolta sairastavasta koirasta, reissuja ja matkoja milloin kaveriporukan kanssa laskettelukeskukseen, Helsingin keskustaan kuin Karhunkierrokselle patikkaretkelle. Eevi opetti minulle koiran elämästä paljon. Viimeisenä iltana itkin epäoikeudenmukaisuutta siitä että niin kovan työn jälkeen minun piti antaa se kultakimpale pois jonkun toisen ihmisen perheeseen. Vuosi Eevin lähdön jälkeen, Eeviä pari kertaa nykyisessä kodissaan tavanneena ja useat kuulumiset vaihtaneena en voi olla meistä yhtään tämän ylpeämpi ja onnellisempi tuosta ajasta, jonka Eevi rinnallani tassutteli. Eevi työskentelee tänä päivänä ansiokkaasti Tullilla huumekoirana ja elää juuri niin täydellistä elämää maailman ihanimmassa kodissa, kuin koskaan saatoin Eevin puolesta unelmoida.
Olen onnekas kaikista näistä, ja niistä lopuista miljoonasta muusta kokemuksesta, jotka opintojeni aikana olen kohdannut. Ne ovat opettaneet paljon myös itsestäni ja olen päässyt kokemaan monia asioita, joita en ikinä olisi muuten tehnyt. Opiskelu on ollut antoisaa ja opettavaista, minkä myötä monta uutta ovea on auennut. Tiedän että tämä on minun ala ja hitsi vieköön, minä itse olen tämän kaiken saavuttanut ja kokenut!
Johanna Naumanen; eläintenkouluttaja opiskelija, joka on suorittanut myös maatalousalan perustutkinnon.

30.11.2012
Opiskelijan elämää Eläintenhoitajaopintoja suorittaen
”Mieti, me ollaan koulussa!” on tullut useamman kerran hihkaistua menneen kahden ja puolen vuoden aikana. Traktorilla ajamista, ratsastamista, koirien lenkittämistä tai vasikoiden juottamista en ole koulunkäynniksi osannut mieltää.
Opintoihimme kuuluu käytännönoppimista työvuoroissa tallissa, navetassa ja koirakeskuksella.
Alkuun työvuoroihin heräsi pitkin yötä, kun yritti esimerkiksi muistella missä järjestyksessä lypsyasemanvalmistelu menikään ja aamulla silmät sikkurassa toikkaroi sitten navetalle. Välillä oli niin väsynyt ja stressaantunut, ettei mitään tietoa pystynyt omaksumaankaan ja töpeksi jatkuvasti jotain. Navettahommista kun kokemusta ei ennestään ollut. Loppupuolella hommat kuitenkin suurin piirtein alkoi sujua ja sitten navetta vuorot jo loppuivatkin. Navetta tunneilta ykkösvuonna on jäänyt mieleen mm. jukurien vasikoiden ulkoiluttaminen ja yhtenä pakkaspäivänä vasikat taluttivat meitä 2 km hiittilenkinkin ympäri. Tallihommat olivat minulle jo tutumpia ratsastusharrastuksen myötä. Tallitunneilla ehdottomasti parasta on ollut, kun olemme ajaneet ja etenkin saaneet ratsastella koulun ihanilla suomenputeilla ja russponeilla. Jokainen hevonen on oma persoonansa ja ratsastaa on saanut hyvinkin erilaisilla hevosilla.
Attoaineet on suunniteltu meidän alaamme tukeviksi. Lukuaineista on käyty läpi helppoja perusjuttuja. Osa kursseista on ollut tosi hauskoja; liikuntatunneilla on mm. juostu pitkin metsiä kartta ja kompassi kädessä ja harjoiteltu itsepuolustusta, loikittu parkour esteitä sekä räiskitty värikuulilla. Taide ja kulttuuri tunneilla pääsimme mm. maalamaan seinille, kun taiteilimme tallin seinään koulun hevosia kuvaavia olentoja.
Ammattiaineissa on käyty läpi tärkeitä perusasioita. En esimerkiksi tiennyt, että lehmistäkin voi opiskella niin paljon asioita. Opettajat ovat olleet hyvin mukavia, hauskoja, maanläheisiä ja tukeneet opinnoissa.
Koulu on järjestänyt monia luentoja joihin me opiskelijat olemme saaneet osallistua ilmaiseksi. Monet luennoista ovat olleet hirmuisen mielenkiintoisia! Hierontaluento, missä hierottiin koiria myös käytännössä, Tuire Kaimion, Miia Kantinkosken sekä Juha Kareksen luennot ovat päällimmäisenä jääneet mieleen. Osa luennoista taas ei kuulunut niinkään omiin kiinnostuksen kohteisiin. 
Olemme käyneet opintomatkoilla mm. Kuopiossa tutustumassa koe-eläinlaitokseen sekä maan suurimpaan lemmikkieläinkeskukseen Viikseen. Projektikoiratoiminnan kautta pääsimme Hossaan seuraamaan rajakoirien SM –kisoja. Nämä reissut ovat olleet todella antoisia.
Aivan uuden vinkkelin opiskeluihin antoi projektikoira. Olen todella tyytyväinen, kun lopulta päätinkin hakea projektikoiraa. Aika projektikoiran kanssa on ollut kaikin puolin hyvin opettavaista. Koiran kouluttaminen on enimmäkseen nimittäin itsensä kouluttamista ja voin sanoa, että minulle se on ainakin ollut haastavaa.
 Ensimmäisenä vuonna matkassa kulki oma lapinkoirani, mutta projektikoiran tulo tiesi, sitä että lappalainen oli jätettävä kotiin. Oman koiran kotiin jättäminen oli vaikeaa etenkin aluksi ja kyynel silmäkulmassa aina lähdin kohti Kajaania. Sitten eräänä päivänä suuntasimme Ouluun, ja tulo matkalla sylissäni huusi kovaan ääneen pörröinen pieni saksalainen nimeltään Ärri. Onneksi pentu oppi nopeasti olemaan matkustaessa hiljaa, koska kuljemme linja-autolla parin tunnin matkan viikonlopuksi kotiin ja viikoksi Kajaaniin. Nyt matkustaminen on helpottunut, kun sain autokortin ja auton lainaan. Täydessä linja-autossa yli 30 kiloisen sakemanni uroksen kanssa matkustaminen olikin jo hieman ahdasta. Joka kerta meidät kuitenkin kyytiin otettiin ja usein autossa oli muitakin koirista pitäviä ihmisiä.
 

Asuntolaan muuttaminen oli jännittävää, kun ei tuntenut vielä muita. Pian uusiin ja erilaisiin ihmisiin kuitenkin tutustui. Osasta kämppäkavereista on saanut pysyviä ystäviä. Koulu on antanut paljon opintoviikkojen lisäksi, se on samalla ollut elämän koulua.

Meeri Viljamaa; opiskelijana maatalousalan perustutkinnossa (nuoriso)
30.11.2012
Opiskelu on heittäytymistä
Kirjautuessani verkko-oppimisympäristöömme , pöytääni täyttävät tietokoneen lisäksi termospullo sekä muutama hedelmä, joista on tullut näissä tilanteissa lähestulkoon pöytäni vakiovarusteita. Silmät tarkkana tutkin eteeni auennutta nippua uusia etätehtäviä. Tämä on aikuisopiskelijan arkea: on tiettyjä velvoitteita, joihin omatunto ja muu elämä asettavat rajat, joissa määrin kukin tahollaan niistä päättää suoriutua. Eläintenhoitajan ammattitutkintolaisen kalenteria lähiviikot eivät juuri täytä, mikä siirtää vastuuta enenevissä määrin opiskelijan harteille. Täyttöä sen sijaan tuovat ne kaikki muut hommat, joihin on päättänyt ryhtyä. Voi olla, että yhtenä päivänä jaan ystäväni kanssa omia näkemyksiäni hänen koiransa käyttäytymisen suhteen, toisena hion omalle koiralleni koulutettua käytöstä hieman uudempaan suuntaan ja kolmantena päivänä jatkan aikaisemmin kesken jääneen etätehtävän parissa. Luontoni ei anna periksi jättää annettuja tehtäviä rästiin saati suorittaa niitä tuosta vain ohimennen heitellen, sillä itsehän olen hakeutunut opiskelemaan vielä ehkä tuntematontakin eläintenkouluttajan alaa, joka on tällä hetkellä täysipäiväisesti työtäni.
Temperamenttiset pikinokat ja lauhkeat, nauravaiset jämttit saivat minut hurahtamaan metsästyskoiraharrastajaksi sekä kiinnostumaan koirien sielunelämästä. Luonto ja koirat ovat aina kulkeneet mukana elämässäni, ja eläimen hyvinvointia joutui miettimään jo nuorempana, kun perheeni lemmikkinä oli lempeä mutta loppuaikansa päivittäisellä lääkityksellä elänyt englanninbulldoggi. Lukion ja vajaan parin vuoden työelämässä olemisen jälkeen uskaltauduin ottamaan askeleen kohti eläintenhoitajan ammattitutkintoa jatkohyödyntämismahdollisuuksia silmällä pitäen. Valmistavaan koulutukseen haun ja haastattelun jälkeen minun tuli elämässäni aika suunnistaa kohti Kainuun ammattiopistoa ja Seppälää opiskelun merkeissä. Koulun myötä minulle avautui mahdollisuus saada opintojeni ohelle projektikoira, koira, joka tulisi tulevaisuudessa lähtemään jonkin virkatahon työtehtäviin. Luottamuksen osoituksena minua kohtaan koitti se kesäkuun päivä, jolloin auto pöristen viiletin maantietä pitkin hakemaan pientä saksanpaimenkoiraa uudeksi jäseneksi perheeseeni. Tämä koira opetti minulle, mikä palveluskoira ja ennen kaikkea saksanpaimenkoira on sytyttäen palavan roihun rotuunsa. Projektikoiran myötä koiran kouluttaminen sai mielessäni uusia ulottuvuuksia, kun treenikerta toisensa jälkeen pääsin tutustumaan täysin uusiin toimintoihin ja lajeihin sekä pohtimaan, mitä minä tässä tein oikein tai väärin, kun sain koiran tekemään noin. Jälkikin sai aivan uuden merkityksen: tottumus siitä, että hirvikoira mennä humputtelee hirven jälkiä tuosta noin vaan, ja sitten minä askellan itse koiralle jälkeä aamukasteisessa maastossa painamalla makkaranpalasia päkiäni alle tarkoituksena opettaa koiraa jäljestämään.
Jokaiseen päivään eläimien kanssa sisältyy tunnetta. Aurinkoisempina päivinä mielessä on esimerkiksi kirkkaita ajatuksia niistä suurista oivalluksen hetkistä, jolloin olen oppinut ymmärtämään miksi koira tekee jotain tai mitä tiettyjen ominaisuuksien jalostaminen johonkin rotuun on saanut aikaan sen käyttäytymisessä. Säteitään luo myös luottavaisuus, että projektikoiran lähtiessä tekemään tunnollista työtä rajojemme ja isänmaamme hyväksi voin olla huojentunut siitä, että olen täydestä sydämestäni tehnyt töitä koiran koulutuksen ja hoitamisen eteen. Pilvisempinä päivinä kyynel kipuaa silmäkulmaan, kuten haikea ajatus siitä, että tämä suureksi kasvanut saksanpaimenkoira lähtee pois luotani tositoimiin. Harmauttaan ympärilleen laskevat myös väärin kohdelluiksi tulleet eläinyksilöt, joiden kohtaloa on muokannut ihmisten ymmärtämättömyys niitä ja niiden käyttäytymistä kohtaan. Kaikilla asioilla on kaksi puolta, mutta yksi on varmaa: yhdessä tahkotaan eteenpäin. Etsitään ratkaisuja, mietitään vaihtoehtoja, pohditaan umpikujan päässä seuraavaa askelta, kokeillaan ja erehdyksen tai onnistumisen kautta opitaan. Myöhemmin tulevaisuudessa hymyn huulilleni mahdollisesti nostavat opettajan kommentit koulutuskentällä ohjaajan epäsuorasta ryhdistä koiraan päin, miten en ajattele tekeväni oikoessani selkääni suorempaan.
Opintojeni myötä sain myös harvinaislaatuisen tilaisuuden lähteä työssäoppimaan Lapin Rajavartiostoon, Ivalon kupeille 800 kilometrin päähän kodista oman aktiivisuuteni ja projektikoiratoiminnan siivittämänä. Tämä kokemus lämmittää mieltä aina, kun ajatukset siihen palaavat. Pääsin tutustumaan itseäni kiinnostavaan virkakoiratoimintaan ja näkemään sekä kokemaan Rajan työtä käytännössä. Olen kiitollinen sekä Seppälän että Rajavartiolaitoksen henkilökunnalle kaikesta siitä työstä, mitä he joutuivat sopimuksen eteen tekemään.
Opiskeluissani olen päässyt tutustumaan monenlaisiin koiriin, joiden joukossa on ollut rotuyllättäjiä. Nämä yksilöt ovat muokanneet käsitystäni rodusta iloisuudellaan ja nöyryydellään. Näihin ja muihin eläinystäviin, kuten kissoihin, fretteihin, hevosiin, kaneihin ja niiden mukana tulleisiin ihmistuttavuuksiin en olisi kenties koskaan päässyt tutustumaan, jos en olisi heitä koulun puitteissa tavannut. Kun hyppää vielä katsastamaan itselleen vieraita eläinharrastuslajeja, saa omia näkemyksiä siitä, mitä laji harrastajaltaan ja hänen lemmikiltään vaatii. Ahaa -elämykset, heittäytyminen, stressi, helpotus, tunteiden erinäiset variaatiot, oman käytöksen muokkaaminen ja oman itsensä kehittäminen mutta ennen kaikkea työn palkitsevuus sekä uudet kokemukset ovat läsnä myös peruskoulun päättänyttä hieman vanhemmankin opiskelijan elämässä. Millä alalla sinä olet päättänyt ottaa haasteen vastaan?

Meri-Tuuli Heikkinen, 22 v. eläintenhoitajaopiskelija
30.11.2012
Yrittäjyyden ja opiskelujen yhdistäminen on mahdollista
Opiskelu on ollut minulle antoisaa monessakin mielessä: uusia näkökulmia eläinhoitolan pitäjän ammattiin, roppakaupalla lisää tietoa luennoitsijoilta, opettajilta, toisilta opiskelijoilta ja etätehtävien myötä.
Yrittäjyys ja opinnot ovat nivoutuneet yllättävän onnistuneesti. Etukäteen pelkäsin ettei etätehtävien tekemiseen jää riittävästi aikaa tai etten pääsisi tulemaan kontaktijaksoille. Kaikki opintoihin liittyvät asiat ovat järjestyneet hyvin, ja olen siitä kovin tyytyväinen. Alun alkaenkin oli selvää, että haluan suorittaa alan tutkinnon. Sen suorittamisella on minulle suuri merkitys oman ammattitaidon kannalta sekä myös asiakkaiden kannalta. Osoittaahan se, että haluamme hoitaa heidän lemmikkejään parhaalla mahdollisella tavalla.
Opiskelu aikuisiällä on entuudestaan minulle tuttua, olen opiskellut työn ohessa merkantin ja merkonomin tutkinnon iltaopintoina, ja olin samalla kokopäivätyössä. Se vaati panostusta myös perheeltä ja erityisesti mieheltäni, mutta kaikki sujui silloinkin erittäin hyvin.
Olen iloinen että minulla on ollut mahdollisuus tulla mukaan tähän koulutukseen!
Kirjoittaja: opiskelija Anita Seppälä Eläintenhoitajan ammattitutkinto, eläinhoitolanpitäjä, Anita toimii yrittäjänä Joensuun lähellä yrityksessä Lemmikkieläinhoitola Moppe ja Miiru www.moppejamiiru.fi    
20.2.2012
Valmistuneiden eläinalan ammattilaisten ajatuksia
Opiskellessani seppälässä koin paljon antoisia ja todella opettavaisia opiskeluhetkiä. Kiitos taitavien opettajien! Koin useita "ahaa" elämyksiä ja sain paljon uusia näkökantoja ja ajatuksia. Seppälässä sain opiskelusta paljon irti, sillä itse pystyin vaikuttamaan osaamiseeni ja itseni kehittämiseen. Työssäoppimisjaksoilla itsenäinen oppiminen oli parasta, sillä sanonta "tekemällä oppii" pitää todellakin paikkansa, ja seppälässä se oli mahdollista. Tästä eteenpäin aion etsiä oman alan töitä, mutta siinä samalla jatkan vielä pari vuotta opiskeluja kulttuuripuolella. "

Marianne Kundert, eläintenhoitaja, Helsinki
Olen toiselta ammatiltani Copywriter. Tavoitteeni ennen opintoja oli perustaa pieni yritys, jossa yhdistyisivät kaksi osaamisalaani, tekstisuunnittelu ja eläintenkouluttaminen. Viestinnästä niissä molemmissa lopulta on kyse. Tavoite toteutui paljolti Kaossa opiskelun ansiosta, jonka aikana sain laaja-alaisesti käytännön oppia eläinten kouluttamisesta. En tiedä, olisiko esimerkiksi itseäni suuresti kiehtovaan työkoirien kouluttamiseen edes ollut mahdollista tutustua yhtä hyvin ja monipuolisesti muuten kuin koulun harjoittelujaksojen ja projektikoiratoiminnan kautta. Eikä se Kainuu edes niin kaukana pääkaupunkiseudulta ollut.
Jenny Koljonen, eläintenkouluttaja, Sipoo

Virtuaalikylä | Uudenlainen oppimisympäristö | 2019