Tila
Toiminnot
Raportointi
Ohjemappi
Analyysit
Valokuvat
Videot
Blogit
Karttaan

 

Blogit

 
23.2.2012
Ekopäivä
20.2.2012 järjestettiin Mol:lla meidän ympäristöopiskelijoiden toimesta Ekopäivä, jossa jaettiin tietoa ekologisesti kestävästä elämäntavasta ja pidettiin luentoja oppilaitoksen muille ryhmille koulun uudesta jätteen lajittelusta.

Itse jouduin, tai sain pitää, 2 luentoa kun kaikki eivät halunneet tai uskaltaneet. Luoennon pitäminen tuntui ihmeelliseltä. Se tunne kun puhui ja huomasi ihmisten istuvan hiljaa ja kuuntelevan oli vähintään jännittävä. Toivottavasti viesti meni edes jotenkin perille. Vaikka mitään ei etukäteen harjoitellut sujui se mielestäni oikein hyvin. Vaikka diaesitys ei ollut omatekemä oli asiasisältö kuitenkin hyvin hallussa niin pystyi helpoisti menemään dia kerralla.

Meidän Ekovisa oli myös hyvä lisä jolla sai muut ihmiset ajattelemaan ja kokoeilemaan tietojaan. Suurin osa vastauksista oli löydettävissä julisteilta joita olimme tehneet ja laittaneet seinille.



 
 
 

Virtuaalikylä | Uudenlainen oppimisympäristö | 2019