Tila
Toiminnot
Raportointi
Ohjemappi
Analyysit
Valokuvat
Videot
Blogit
Karttaan

 

Blogit

 
Kirjoittajan esittelyKirjoittajan esittely

Etsi blogista:

Katso uusimmat

Vuosi 2012:
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu


 
12.4.2012
Bon voyage -matkapäivä tiistai 10.4.2012

Olin ajoissa Helsinki-Vantaan lentokentällä ja juuri sopivasti, en joutunut odottelemaan vaikka oli ruuhka-aika aamulla. Muita ihmisiä katsellessani mietin että suurin osa taitaa olla menossa jollekin työmatkalle tai kaupunkilomalle. Sain paikan lentokoneesta ikkunan vierestä mistä pääsin seuraamaan tarkasti pääkaupunkiseudun maisemia koko nousun ajan. Suomenlahden yläpuolella olimme jo pilvien päällä jossa paistoi aurinko. Laskeutuminen oli kivuliasta korville. Vasta kun olimme alle kilometrin korkeudessa, ja sukelsimme pilvien alapuolelle, kipu vähän hellitti ja sain hetken ihailla Pariisin ympäristön maisemia.  Pellot osittain jo vihersivät ja kevätkylvöt oli tehty. Kuin viivoittimella. Ne olivat ehkä saman omistajan, kaikki 400 hehtaaria mutta ikinä en ole nähnyt niin tarkkaa työtä. Ehkä ovat tietoisia siitä, että se työn jälki näkyy lentokoneesta käsin.

Charles De Gaullen lentokenttä oli iso ja tylsä. (En yhtään enää ihmettele, miksi Helsinki-Vantaa on matkustajien arvioissa yltänyt terävimpään kärkeen.) Tiesin mihin minun pitää mennä ja ensiksi ostin puhelimeeni etukäteen maksettavan SIM-kortin.  Sitten suuntasin kohti kentän rautatieasemaa, mutta sinne ei päässyt. Siellä oli poliisi puhaltamassa pilliin ja kaikesta ymmärsin että siitä ei nyt mennä. Kävelin takaisin terminaaliin 2D ja kysyin turisti-infosta, että mitä nyt. No, sieltä kuulemma oli löytynyt vartioimaton laukku jonka vuoksi koko juna-asema piti tyhjentää ja kohta sinne taas pääsisi. Kävelin takaisin ostamaan lippua. Minullahan oli siis yksi megakokoinen laukku, yksi lentolaukku, yksi iso tietokonereppu ja liian kuuma takki. Ensin jonotettiin rullaportaisiin ja sitten vain jonottamaan lipun ostoa. Lipunmyyjä kysyi, että ymmärränkö, että joudun odottamaan Rennesin asemalla yli tunnin junan vaihdon yhteydessä. Kysyin tyhmänä että ”ai kun ensin odotan täällä kaksi tuntia ja matkustan junassa kolme tuntia?”. Siinä odotellessani seikkailin hississä (löysin toimivan) ja istuskelin katselemassa ihmisiä. Sitten, kun olin jo kiirehtimässä junaan (odotettuani kauan sitä yhtä hissiä), isompi laukkuni hajosi. Sen vetokahva oli kiinni vain muovisella mekanismilla joka oli natissut liitoksistaan koko ajan ja irtosi sitten kokonaan. Löysin oikean vaunun (voiture) ja hyppäsin junaan huokaillen. Jätin rikkinäisen laukun tilaan missä se sai olla rauhassa mutta näin sen koko ajan, etsin paikkani ja tunsin, miten koko vaunullinen ihmisiä pidätti henkeään katsellen kun nostin vähintään 10-kiloisen laukun ylähyllylle –huokaillen. Itselläni kävi mielessä että mitä jos pudotan sen nuoren herran päälle joka siinä kohdalla istui…

Maisemia alkoi näkyä vähän enemmän kun päästiin maalle. Kaunista. Pelloilla kukki jotain keltaista, mietin että voivatko ne olla rypsiä tai jotain sen kaltaista. Päätin kysyä Rozennelta. (Myöhemmin selvisi, että rypsiä hyvinkin.) En yhtään tiennyt missä juna pysähtyi, vain sen, että sen määränpää oli Rennes. Kauniita kaupunkeja. Lehmiäkin oli laitumella. Paljon lehmiä. Mieleeni tuli vanhat englantilaiset kylät mutta oli näissä jotain erilaistakin. Kaupunkien talot ja niiden pihat olivat siistejä. Pensasaidat olivat leikattu todella tasaisiksi. Rennesiin päästyäni paistoi aurinko, mutta pian alkoi sataa kaatamalla. Ranskassa junien lähtölaituri ilmoitetaan vasta noin vartti ennen junan lähtöä. Rennesin asemalla olikin paljon ihmisiä katsomassa ylös valotauluihin. Niin tein minäkin ja heti, kun St. Brieux’n junan laituri ilmoitettiin, suuntasin alas laiturille. Kävellen portaita. Laukkujen kanssa. Laiturilla seisoi toinen juna, jonka lähtö oli viivästynyt ja kävikin niin, että oman junani lähtölaituri vaihtui. Lopulta päästiin matkaan. Olin jo aivan väsynyt ja selkää särki, mutta kaikki ikävä unohtui kun sain ihailla maisemia. Taivaalla oli täydellinen sateenkaari, niin kauan kun aurinko paistoi ja Lamballessa oli taas sateista.

Matka maatilalle oli lyhyt ja ehdin ihmetellä kapeita, asfaltoituja maalaisteitä. Vastaanotto oli lämmin ja talo, jossa asun aivan uskomattoman upea. Tila on yli sata vuotta vanha ja varmasti sen päärakennuskin. Sain maistaa paikallista siideriä, joka on kuin meikäläinen kotikalja tai sima ja se oli ihan juotavaa. Tapasin Rozennen miehen, lapset, vanhemmat sekä vielä siskon, tämän miehen ja lapset ja söimme illallista mutta sitten vetäydyin nukkumaan.
Kerron myöhemmin lisää varsinaisista töistä ja tilasta.

 
 
 

 

Kommentoi kirjoitusta:
 
Nimi / nimimerkki (pakollinen tieto)
Syötä tiedot mobiililaitteella
Kommentti (pakollinen tieto)
 
Varmenne
CAPTCHA ImageRefresh
Varmennekoodi kirjoita yllä oleva varmenne (pakollinen tieto)
 

Virtuaalikylä | Uudenlainen oppimisympäristö | 2019