Tila
Toiminnot
Raportointi
Ohjemappi
Analyysit
Valokuvat
Videot
Blogit
Karttaan

 

Blogit

 
Kirjoittajan esittelyKirjoittajan esittely

Etsi blogista:

Katso uusimmat

Vuosi 2012:
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu


 Merkinnät, kesäkuu 2012:

25.6.2012
Opittua porsaista
Kuten aiemmin totesin, piti miettiä, mitä olin oppinut ja mitä opin hyödyntämään aiemmin osaamani perusteella. Ei paljoa ollut sellaista, mitä en olisi ennen tehnyt, mutta suurimmat erot johtuivat kansallisesta käytännöstä sekä eri eläinroduista ja myöskin eläintilojen rakenteesta.
En ollut koskaan ennen katkonut porsailta häntiä. Ne katkaistaan heti syntymän jälkeen ja ranskalaiset pitävät sitä välttämättömänä. Toivon, etten koskaan joudu sitä uudelleen tekemään. Syy häntien katkasuun on tarkoitus ehkäistä hännänpurentaa. Tosin yhdellä tilalla, jossa eläinlääkärin kanssa vierailin, hännät oli jätetty pidemmiksi ja katkaistu puolesta välistä. Hännänpurennan riskit taas on suuremmat siksi, että lihasikoja kasvatetaan suuremmissa ryhmissä kuin Suomessa. En ole päässyt näkemään suomalaista suursikalaa, mutta käsitykseni mukaan porsaat kasvavat karsinoissa, joissa 12 sikaa on jo iso määrä. Oriolossa saattoi yhdessä huoneessa olla vieroituksen jälkeen melkein 200 porsasta ja kun huone oli jaettu kahtia, yhdessä tilassa melkein 100 porsasta. Tietenkin porsaiden kasvaessa niiden lukumäärää vähennetään tilantarpeenkin ollessa suurempi. Kun sioilla ei ole kuiviketta eikä mitään virikkeitä (metallikettinki ei ihan vastaa käsitystäni virikkeestä), joukossa on aina joku, joka on vähän stressaantuneempi ja herkempi puremaan muita. Kerran purennan makuun päässyt sika jatkaa puremista niin kauan kuin se on mahdollista. Vanhemmista vieroitetuista huomasi heti huoneeseen mennessä, mikä sika on herkempi puremaan muita. Porsaat eivät pelänneet ihmistä, koska niitä ruokittiin kahdesti päivässä. Pienemmille käytettiin rehua, joka oli mururakenteeltaan pienempää ja jaettiin lattiaan kiinnitettäviin automaatteihin. Tarpeeksi, mutta ei liikaa niin, että rehun oli tarkoitus riittää seuraavaan ruokintakertaan ja sitä ei jäänyt automaattiin seisomaan liian pitkäksi aikaa jotta se maittoi porsaille. Isommat saivat rehua siilosta suoraan automaattiin johon tuli rehua lisää sitä mukaa kun se väheni ja apuna käytettiin lattia-automaatteja, joilla varmistettiin, että kaikki saavat syötävää vapaasti. Kun porsaat osasivat syödä automaatista, ruokintakäynneillä tarkistettiin vain, että automaatti ja vesinipat toimivat ja kaikki porsaat ovat kunnossa. Huoneen oven auettua tuli "yleinen hälytys", kaikki porsaat hälytysvalmiudessa, sen jälkeen ne alkoivat juoksennella karsinaa ympäri ja tulivat ihmisen luo. Yleensä oli mukava vain katsella hetki miten porsaat liikkuvat ja vasta sitten lähteä liikkumaan huoneessa itse. Joillekin on varmaan tuttu "lähestymistesti". Sillä mitataan kuinka kauan sialla kestää, ennen kuin se lähestyy ihmistä. Kyseessä voi olla ihminen, josta siat pitävät, jota eivät tunne tai jota ne pelkäävät. Oriolon porsaat lähestyivät ihmistä välittömästi. Pienimmät ovat suorastaan sööttejä ja niitä on kiva jäädä rapsuttelemaan mutta vähän isommat, yli 20-kiloiset saattavat purra kovaakin. Varttuneempien porsaiden huoneeseen oli mukavampi mennä tyhjä rehusäkki kädessä. Säkkiä oli kätevä käyttää myös sikojen liikkeelle saamiseksi ja niiden ajamiseen tilasta toiseen. Säkillä saa aikaan ääntä ja voidaan luoda näköeste, mutta sillä ei satuteta sikaa.
Pienempien vieroitettujen porsaiden ruokinnassa merkittiin ylös kuinka monta ämpärillistä rehua oli lisätty. Määrät merkittiin liidulla seinälle. Näin heti huoneeseen mennessä näki, paljonko ne ovat saaneet ja onko se määrä ollut sopiva. Aina ennen kuhunkin huoneeseen menoa saappaat pestiin ja ne kastettiin Virkon-veteen. Vieroitettujen ruokinta aloitettiin huoneesta, jossa oli kaikkein nuorimmat ja pienimmät ja viimeiseksi jäi vanhimmat ja suurimmat porsaat sisältävä huone. Porsaat saivat jo emakon alla ollessaan ensin multaa, sitten porsasrehua ja vieroituksen jälkeen samaa rehua, mutta sellaista, jossa oli lääkettä mukana (antibioottia). Huoneen lämpötila ja ilmastointi säädettiin niin, että se oli alkuun 28 astetta ja siinä vaiheessa, kun ne olivat valmiit siirtymään lihasikalaan, lämpötila oli 22 astetta. Ilmanvaihto ei koskaan saanut ylittää 30%. Joka huoneessa oli oma ilmastointi ja sille myös määriteltiin marginaalit, joiden puitteissa ilmanvaihdon ja lämpötilan täytyi pysyä.
Porsaita rokotettiin ja lääkittiin useasti, säännöllisesti muutaman kerran ja sairastapauksissa tarvittaessa.
21.6.2012
Takaisin Suomeen
Nyt istun hotellissa ja odottelen, että voisin lähteä kohti lentokenttää ja Suomea!
Työharjoittelu meni hyvin, arviointilomakkeeseen tuli ruksi 5 (excellent) joka kohtaan. Näytöt menivät ilman ongelmia niin kuin pitääkin. Oli ilo työskennellä tilalla jossa kaikki toimii hyvin.
Tiistaina Rozenn saattoi minut asemalle ja mietittiin, että mitä olen oppinut. Jotain uutta josta en jo olisi tiennyt. Täytyi oikein miettiä. Ensiksi tuli mieleen, että olen oppinut katkaisemaan porsailta hännät. Mutta kyllä opin paljon muutakin ja niistä kirjoitan myöhemmin lisää.
Eilen vietin päivän Pariisissa, Eiffel-torniin kiipesin portaita pitkin ylös asti ja sitten hyppäsin kertoajelubussiin. Mukava päivä, ottaen huomioon, että olin yksin ja olin odottanut että suurkaupungissa olisi jotenkin "vaarallisempaa" ja hankalaa. Eniten aikaa meni matkoihin: navette-bussi hotellilta kentälle, kentältä junalla keskustaan ja sitten metrolla kaupungilla. Illalla vielä ehdin hoitaa muutamia asioita netissä, kuten puhelimen littymätyypin vaihto takaisin sellaiseksi kuin se oli ennen lähtöä.
Kotiin päästyäni käyn asioilla, puran laukut, haen koiran kotiin ja katson televisiota!
Juhannuksen jälkeen alan purkaa myös kaikkea kokemaani ja tietojani koneelle järjestykseen. Sioista minulla on paljon tutkimustietoa, niistä teen kattavan koosteen kuvineen joissa mukana sekä suomalainen että kansainvälinen tieto ja kokemus.
Näkemisiin!
7.6.2012
2 kommenttia kommentoi

oho
Menin sitten poistamaan valokuva-albumini vaikka oli tarkoitus vain poistaa sen alakansio... Vai oliko se toisinpäin? No, joka tapauksessa kuvat on tallessa ja voin ne laittaa järkevään järjestykseen kotiin palattuani viimeistään.
Maanantaina minun piti mennä iltalypsylle, koska Rozennen vanhemmat lähtivät tiistaina matkalle ja Jean-Pierren kanssa hoidan lehmät sillä aikaa. En ihan ehtinyt... Täällä sikalassa on lietelantajärjestelmä, mutta lietettä ei suoraan voi levittää peltoon vaan sitä käsitellään niin, että liika fosfori häviää siitä eikä leviä ympäristöön pellolta. Sitä varten on muutama siilo, joissa lanta seisoo jonkin aikaa ja kompostoituu ja fosforitaso saadaan pienemmäksi. Pääsin siirtämään lantaa siilosta toiseen, sen piti olla "parin tunnin homma" mutta siinä meni vähän kauemmin. Etukuormaajatraktorikin on New Holland enkä ollut sillä ennen ajanut. No, traktori kuin traktori, mutta etukuormaajaa olen käyttänyt myös hyvin vähän vaikka tiesin että osaan homman. Työ oli siirtää lanta toiseen siiloon ja tyhjennettyyn sitten toisesta siilosta tilalle kasa seuraavaa vaihetta varten. Ensin tuli sellainen olo, että lähtökohtaisesti en osaa mitään kun en päässyt edes alkuun niin johan J-P tuli neuvomaan. Alku sujui ihan kivasti vaikkakin hitaasti mutta sitten seurasi yllätys: siilon pohjalla olevat putket piti lapioida esiin ja puruttaa sekä peittää ne ennen uuden lannan kasausta. Olen joskus ihmetellyt, miten maailmassa voi olla lapioita tai talikoita joiden varren päässä ei ole kahvaa. Ihmettelen edelleenkin, sillä lapiointi oli todella haastavaa ilman kahvaa. Siinä meinasi usko loppua ja väsykin tuli niin että möksähdin ja tuumasin että tehdään sitten niin kauan kuin henki pihisee... Olin melkein saanut toisenkin kasan siirrettyä kun Rozenn tuli katsomaan miten menee. Kun ei yhtään hymyilyttänyt niin sain kuitenkin sanottua että tässä olen viisi tuntia ollut syömättä ja juomatta, ei oikein enää ajatus kulje. Jean-Pierre tuli sitten loput kauhomaan mutta kävi ilmi, että käytännössä homma oli valmis koska kaikki lanta ei mahtunut kerralla toiseen siiloon. Näin tulin todistaneeksi ennen kaikkea itselleni, että osaan hoitaa etukuormaajatöitäkin tarpeen tullen vaikken teekään niitä kaasu pohjassa kuten ne, jotka niitä paremmalla kokemuspohjalla tekevät. Rozenn ei ole pätkääkään kiinnostunut konehommista ja miehet pitävät joitain asioita niin selvinä, etteivät huomaa niistä sanoa. Lisäksi yhteisen kielen puuttuessa on ehkä helpompi jättää jotain sanomatta? Heinäpellolle olisin tahtonut mennä, mutta se hoidettiin urakalla yhteistyössä naapureiden kanssa ja harmittaa tosi paljon etten oikein siitä saanut edes kyselemällä tietoa. Kerran kävin katsomassa kun olivat tuossa viereisellä pellolla. Yksi paalaa, toinen kuormaa paaleja kärryihin, kaksi kärrää paaleja käärijälle jossa yksi nostaa paalit kärryistä pois ja yksi käärii paalit muoviin. Muovitus on ehkä syynä siihen, että kuiva heinä täällä on keltaista eikä hiukkaakaan vihertävää. Mutta niin se säilyy ilman erillisiä kuivatus- tai säilytyspaikkoja. Säilörehusta taisinkin jo kertoa, se on ilmeisesti kokonaisena silputtua maissia. Se on aumassa navetan katoksen alla ja siitä lehmät syövät suoraan. Auma on kolmisen metriä korkea ja siitä päivittäin pitää käydä pudottamassa ylempääkin kerrosta lehmille. Ihan kätevä, ilmeisesti aitaa, jonka takaa lehmät syövät, voidaan siirtää sitä mukaa kun rehukin vähenee.
Tällaisia vielä kun aikomus oli lisätä kuvia mutta poistinkin ne kaikki joten oli aikaa kirjoitella ennen iltalypsyä ja ponin hoitoa. Tätä tekstiä on myös helpompi kirjoittaa kuin ponin käyttöohjetta. Sitten kun lähden, Rozennella pitää olla tietoa siitä mitä he tekevät ponivarsan kanssa ja kuinka voivat sitä sitten alkaa kouluttaa. Toivottavasti heillä on sille aikaa.
7.6.2012
1 kommentti kommentoi

eläimistä ja niiden käsittelystä
Tänä aamuna lypsyn jälkeen siirsimme vieroitettuja porsaita lihasikalan puolelle. Sen jälkeen taas avauduin Rozennelle miten pahaa tekee katsoa eläinten väkivaltaista käsittelyä. Täällä tilalla asuva ja työskentelevä Jean-Pierre tekee kaikkea, mutta hänen vahvuutensa on kyllä takuulla enemmän koneiden parissa.
Viime viikon lypsin lehmiä muiden tehtävien ohella ja jo maanantain jälkeen osasin käyttää lypsykonetta alusta loppuun ennen lypsyä ja lypsyn sekä pesun jälkeen. Torstaina tulikin tilanne, että hoidin iltalypsyn yksin. Silloin olin erityisen tyytyväinen, lehmien kanssa ei ollut mitään ongelmia eikä tullut mitään yllätyksiä joista olisi mennyt sormi suuhun.
Täällä lypsyasemaan mahtuu kerrallaan 12 lehmää, 6 puolellensa ja malli on kalanruoto. Ennen lypsyä lehmät ajetaan tarhaan josta ne pääsevät pois vain aseman läpi. Mukana voi olla ummessaolevia tunnutettavia, ne saavat silloin myös väkirehua kioskista. Ummessaolevat on merkitty jalkaan mustalla nippusiteellä. Antibioottilehmät eli erikseen lypsettävät merkitään punaisella nauhalla. Yhdellä lehmällä on keltainen muoviremmi jalassa, ilmeisesti sen merkkinä, että se on erityisen herkkä. Lehmät tulevat asemaan yleensä samassa järjestyksessä, rohkeimmat ja arvoasteikossa ylempänä olevat ensin ja arimmat jäävät viimeiseksi. Lehmillä on myös yleensä oma suosikkipuolensa ja jos vain voivat, ne valitsevat sen puolen jossa ne tuntevat olonsa mukavammaksi.
Lehmien liikuttelu aseman montusta käsin on helppoa. Siinä ei tarvitse käyttää kovia otteita tai ääntä eikä voimaa. Kun lehmät ajetaan tarhaan, ensimmäiset pääsevät asemaan suoraan ja portti niiden takaa suljetaan. Lypsyn jälkeen, kun koko kuuden rivi on valmis, etuportti avataan, lehmät ajetaan asemasta pois. Kun etuportti on suljettu, takaportti avataan ja itse saan lehmät liikkeelle helposti ilmoittamalla, että nyt saa tulla. Lisäksi katossa roikkuu narujen varassa killuttimia (niissä on sähkö päällä) joita liikuttamalla myös taaempana olevat saa liikkeelle. Lehmien ei tarvitse juosta eikä pelätä asemaan tuloa. Näin toivoisin ja niin se toimii omalla kohdallani.
Utareet puhdistetaan juoksevalla lämpimällä vedellä käsin. Vaikka utareessa ei olisi näkyvää likaa, hieron mielelläni utareen alaosan, vetimien ympäristön ja vetimet ja niiden päät. Montussa on kaksi vesiletkua joissa on suihkupää. (Täällä vesisuihku toimii peukaloa käyttämällä toisin kuin yleensä Suomessa joten pari kertaa kastelin itseni aluksi ennen kuin opin sen.) Yksi letku riittää kolmen lehmän utareisiin molemmin puolin. Riippuen utareen likaisuudesta ja siten pesun kestosta, siitä kuinka "valmiita" lehmät ovat jo pesuvaiheessa, pesen joko kolme tai kuusi utaretta kerrallaan ja sitten alusta alkaen kiinnitän lypsimet. Kun asemassa työskentelee kaksi, yleensä toinen hoitaa alkupään ja toinen loppupuoliskon. Siinä ei ole tarpeen pitää kiirettä. Maidon pitää laskeutua ja ylimääräisen veden valua pois vetimistä ennen lypsimen kiinnittämistä.
Täällä olen kaivannut letkunohjaimia. Utareen tyhjentyessä usein nostan lypsimen vaaka-asentoon takaneljännesten tyhjentämiseksi. Monella lehmällä on myös vähän etupainoinen utare. Lypsimen ollessa väärässä asennossa utareeseen nähden keskuskappaleesta on vaikeampi nähdä tyhjentyminen kun maito jää sinne pyörimään. Tyhjälypsy ei täällä tunnu olevan niin vaarallista mutta moni lehmä ilmaisee kun utare on tyhjä ja kaipaa irroitusta.
Tällä kaikella olen pohjustanut sitä, miten monella eri tavalla voi saman asian tehdä, mutta eläinten kanssa se vaikuttaa lopputulokseen. Kyllä, lehmästä saa maidon tankkiin joka tapauksessa, mutta kun se lehmän päätehtävä on tuottaa maitoa ja se tapahtuu ihmisen toimesta niin ihmisen tehtävä on luoda lypsystä miellyttävä ja turvallisen tuntuinen. Kerran pesin utaretta kun Jean-Pierre kiinnitti lypsimen viereiseen lehmään ja katsoin, että mikä sillä on kun ei tule maitoa... No, olin juuri sen pessyt eikä maito ollut ehtinyt laskeutua, kesti mielestäni ikuisuuden ennen kuin maitoa sitten alkoi tulla. Keltaisella merkitty "herkkä" lehmä ei edes potki pahasti ja kun sen kanssa on rauhallinen, käyttää rauhallista ääntä ja välttää äkkinäisiä liikkeitä niin se rauhoittuu. On monia muitakin herkkiä lehmiä mutta kaksi taitaa olla vähän pahempia. Toinen potkii pesuvaiheessa, kovaa ja korkealle jalka nousee ja toinen potkii siinä vaiheessa, kun vetimiin laitetaan hoitoainetta. Niiden potkimista ei saa loppumaan sillä, että pakotetaan lehmä mutkalle väkivalloin jotta se kauhusta kankeana ei enää potki. Itse en ole tarvinnut potkurautaa vielä tähän mennessä vaikka myönnän, että on pieni riski potkivaa lehmää käsitellä. Kuitenkin, pestessä potkiva jossain vaiheessa vain lopettaa paitsi jos nuo miehet sitä lypsävät ja suuttuvat sille. Hoitoainepurkki on lentänyt useamman kerran kädestä mutta aina on vetimet hoidettu eikä potkiminen lopu jos lehmää siitä "ojennetaan". (Niin muuten, vedinten hoitoaine on nykyisin vihreää ja minulla on nyt myös viihreä peukalo.) Kun lehmät kävelevät asemasta pois, niiden ei tarvitse juosta, ne kävelevät kyllä eikä niitä tarvitse erityisemmin hoputella. Jos joku jää seisoskelemaan, sen takana olevia ei tule mätkiä eteenpäin, ne eivät pääse eteenpäin niin kauan kuin etummainen on liikkeellä.
Sama juttu porsaiden ja emakoiden käsittelyssä. Kun porsaita siirretään ja ovesta eivät heti uskalla mennä ulos sateeseen tai auringonpaisteeseen niin sähkökeppiä on turha käyttää takimmaisiin. Minun ei ole tarvinnut yhtään possua tai emakkoa potkia tai mätkiä, tyhjä rehusäkki ja levy ja vähän ääntä riittävät kyllä. Enkä ymmärrä, miksi sikojenkaan pitäisi siirtyä vauhdilla? Ne menevät tutusta tilasta johonkin uuteen, tuntemattomaan ja tarvitsevat aikaa nähdäkseen mihin joutuvat menemään sekä selkeän viestin siitä, että se on ainoa mahdollisuus. Sellaisessa tilanteessa paniikin ja kivun tuottaminen on täysin turhaa.
Maidontuotannosta vielä: tällä tilalla on tietty kiintiö, minkä verran sen pitää tuottaa maitoa vuodessa(?). Samoin maidon laatua ja soluja ja varmaan myös bakteereja seurataan. Lehmiltä ei oteta alkusuihkeita eikä tehdä solutestejä. Solutus näkyy siinä, että joltakin lehmältä tulee vähän kokkareita. Kun lehmä "soluttaa", sille aloitetaan antibioottikuuri. Viimeksi tänä aamuna yritin kysyä Rozennelta, että eikö se ole vähemmän kannattavampaa lykätä heti antibioottituubeja varoaikoineen? En oikein vieläkään ymmärrä lääkityksen perusteita. Ja joka lehmältä voi tulla pari kokkaretta alkumaidon mukana. Mutta tuon kiintiön vuoksi lehmien poikimakerroilla ja tuotannolla ei ole niin väliä, sen voi kompensoida lehmien lukumäärällä.
Tahdon kuitenkin korostaa, että tämä tila on hyvä ja toimiva, niin hyvä kuin se ranskalaisittain voi olla. Sikalassa pidetään paikat puhtaina, käytävät siisteinä ja tyhjinä ylimääräisistä tavaroista ja jokaisella tavaralla on oma tehtävänsä ja paikkansa, lääkkeitä käytetään ja säilytetään asianmukaisesti jne. Navetassa eläimillä on riittävästi oikeanlaista rehua, niillä on riittävästi tilaa ja tarpeeksi kuivikkeita. Olen täällä saanut hyviä näkökulmia siitä, miten asioita voi nähdä ja tehdä eri tavoin.

Virtuaalikylä | Uudenlainen oppimisympäristö | 2019