Tila
Toiminnot
Raportointi
Ohjemappi
Analyysit
Valokuvat
Videot
Blogit
Karttaan

 

Blogit

 
Kirjoittajan esittelyKirjoittajan esittely

Etsi blogista:

Katso uusimmat

Vuosi 2012:
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu


 Merkinnät, heinäkuu 2012:

19.7.2012
Käytännön asioita Ranskan harjoittelusta

Valmistelut ulkomaan työharjoittelua varten alkoivat hyvissä ajoin. Ensiksi hankin Eurooppalaisen sairaanhoitokortin, sen voi tilata vaikka netin kautta Kelasta. Sitten kysyin koiralle hoitopaikan. Päätimme Uumon kv-opettaja Arjan kanssa ajankohdan koska lähden ja kuinka kauan olen. Tiedossa oli vain, että vastaanottava koulu on Lycee La Ville Davy Quessoyssa, Bretagnessa. Laadin CV:n englanniksi työharjoittelua varten ja vastaanottavan oppilaitoksen kv-opettaja Celine etsi minulle tilaa. Järjestin itselleni vapaa-aikaa varten matkavakuutuksen joka itsessään oli jo oma prosessinsa ja jouduin vaihtamaan vakuutusyhtiötä. Kun sain stipendirahan, siirsin sen toiselle tilille odottamaan. Koska asun itsenäisesti vuokra-asunnossa, valmisteluni olivat hieman erilaisia kuin vanhempiensa luona asuvan opiskelijan. Järjestin kotiini kissavahdin, joka sai olla kotonani ja kissat saivat myös olla tutussa paikassa poissa ollessani. Samalla postit ja saapuvat laskut tulivat hoidettua eikä minun tarvinnut tehdä tilapäistä osoitteenmuutosta. Kaikki mahdolliset laskut muutin e-laskuiksi.
Lentoliput ostin heti kun sain siihen luvan. Ne kannattaa hankkia ajoissa, hinta kallistuu mitä lähemmäs lennon ajankohta tulee. Lentoliput kannattaa maksaa luottokortilla, koska esim. mahdollisen konkurssin vuoksi lento voi peruuntua mutta rahat saa silloin luottokunnalta takaisin. Halusin suoran lennon ja mielelläni maksoin siitä muutaman kympin enemmän ja voin sanoa, että kannatti. Kun huomasin, että matkatavarani eivät mahdu turistiluokan maksimirajoihin (käsimatkatavarat max. 8kg, ruumaan 1 laukku, max. 23kg), maksoin netissä etukäteen lisämatkatavaramaksun. Harjoittelutila selvisi 1,5 viikkoa ennen lähtöä. Sitten kerroimme toisistamme sähköpostitse ja kyselin etukäteen miten varaudun ja mitä minulta odotetaan. Työsaappaat ja haalarit sain harjoittelutilalta joten niitä ei tarvinnut pakata ja täytyy sanoa, että turvakengätkin olivat turhaan matkassa. Sain ohjeet Charles De Gaulles:n lentokentälle saavuttuani mennä ostamaan junalipun ja etukäteen pystyin katsomaan aikataulujakin netistä.

Kentälle tullessani hain matkalaukkuni, suuntasin Relay-kioskille ostamaan SIM-kortin ja sitten matkasin kohti juna-asemaa. SNCF lukee joka paikassa opasteissa, vähän kuin Suomessa lukisi ”VR” Rautatieaseman sijasta. Lähelle päästyäni valot sammutettiin ja ihmisiä käännytettiin pois, terminaalista ei päässyt alas. Kävelin takaisin terminaaliin 2D ja kysyin turisti-infosta, että mikä mahtaa olla kyseessä. No, siellä oli vartioimaton laukku ja koko alue varmistetaan kunnes laukku on todettu vaarattomaksi. Junissa kuulutetaan koko ajan, että matkalaukkuja ei saa jättää vartioimatta. Kun tällainen laukku huomataan, se aiheuttaa pienen operaation koska on varmistettava, ettei laukku ole tarkoituksella jätetty pommi sisällään.  Kävelin takaisin asemalle, jonotin junalippuani ja sain sellaisen, vaikken ollut varma, mihin tiskille pitää suunnata. Kun lipunmyynnissä on jonoa, siellä odotetaan seuraavaksi vapautuvaa tiskiä. Asema on jaettu Pariisin ja sen ympäristön paikallisjunien ja Pariisista ympäri ranskaa lähtevien TGV -luotijunien kesken. Oman junani lähtöön oli yli kaksi tuntia. Lipunmyyjä varmisti, että ymmärrän joutuvani odottamaan Rennesissä vaihtojunaa puolitoista tuntia. Tuijotin niin hölmönä, että varmasti vaikutin siltä etten ymmärtäisi. Kuitenkin olin istunut kolme tuntia lentokoneessa, koneen saapumisesta kolmen tunnin kuluttua pääsin hyppäämään junaan joka matkaisi kolme tuntia Rennesiin ja sitten vielä toinen juna tunnin Lamballeen. Ei haitannut pieni odotus. Ranskassa junien lähtölaiturit ilmoitetaan n. 15 minuuttia ennen lähtöä. Odotellessani kentällä seikkailin hissillä ylös ulkoilmaan mutta takaisin alas ja junalle meinasi tulla kiire. Jostain syystä vain toinen hisseistä oli käytössä ja kun se viimein saapuu omaan kerrokseen, voi odottajia matkalaukkujen kanssa olla niin paljon, että on odotettava seuraavaa. Kiirehdin junaan, älysin leimata lippuni ennen laiturialueelle menoa ja siinä rytäkässä laukkuni vetomekanismi hajosi. Todella, laiturille mennessä lippu on leimattava. Pariisin junissa voi päästä portista ilman leimausta, mutta junasta ja laiturialueelta ei välttämättä pääse pois ilman lippua. Junalipussa on junan numero jonka perusteella voi varmistaa mikä on se oikea juna, määränpäästä riippumatta.

Rennesiin saavuttuani osasin jo muutamia tärkeitä sanoja. Sortie tarkoittaa uloskäyntiä. Voie on laituri ja voiture junanvaunu, yleisemmin auto. Seikkailin asemalla rikkinäisen laukkuni kanssa ja mm. wc-käynti olisi naurattanut jos en olisi ollut niin väsynyt. Siellä oli henkilöportti joka aukesi kun pudotti 20 sentin kolikon automaattiin. Jäin laukkuineni jumiin sekä mennessä, että pois tullessa ja valvomassa istunut henkilö joutui pelastamaan minut pulasta vapauttamalla portin. Asemalla seisoi paljon ihmisiä tuijottamassa junien lähtötauluja ja heti, kun oman junani lähtölaituri ilmestyi taululle, suuntasin sinne. Sielläpä seisoi toinen juna joka ei ollut päässyt lähtemään ajallaan. Siinä odotellessa junan lähtölaituri vaihtuikin ja kun oli jo kiire, juoksin rappusia ylös ja alas laukkujeni kanssa. En nähnyt minkä numeroinen juna on ja onko se oikea, mutta sillä kertaa luotin siihen että on ja hyppäsin kyytiin. En tiennyt matkan pysähdyspaikkoja, mutta tiesin, että määränpäähäni Lamballeen matka kestää tasan tunnin ja se on melkein viimeinen pysähdyspaikka.

Harjoittelutilani emäntä Rozenn oli minua vastassa ja ajoimme tilalle jossa hänen vanhempansa vielä asuvat. Tutustuimme hieman ja söimme illallista sekä sovimme, että seuraavana aamuna menen navettaan Rozennen isän Pierren kanssa. Tahdoin aloittaa samaan aikaan kuin muutkin vaikka heillä yleensä harjoittelijat aloittavat työt seitsemältä. Koko perheessä kukaan muu kuin Rozenn ei puhunut englantia, hänen miehensä Michaël vähän joten varmasti kaikki jännittivät kuinka yhteistyömme alkaa. Pierre näytti navettaa ja ensimmäiset sanat mitkä opin olivat veau ja vache, vasikka ja lehmä. Aamulypsyn jälkeen sain heti palautetta, että tiedänkin miten lehmiä käsitellään ja osaan olla rauhallinen niiden kanssa enkä pelkää. Sitten tutustuin sikalaan enkä ollut kovin innoissani koska siellä on kaikki ritilälattiaa, emakot häkeissä ja hännät oli katkaistu. Pidin kuitenkin työskentelystä tilalla, koska se oli toimiva, siisti ja käytännöllinen.

Lähtökohtaisesti Ranskassa kannattaa olettaa, että ihmiset eivät osaa englantia. Pariisissa toki turistialueilla ja lentokentillä työskentelevät osaavat, mutta Bretagnessa tapasin vain muutaman ihmisen, joka puhui englantia. Lisäksi kuulin hyvin usein lauseen ”My English is so bad…” Ranskassa, kuten monessa muussakin Euroopan maassa kaikki vieraskieliset televisio-ohjelmat on dubattu omalla kielellä. Harjoittelutilani emäntä oli ollut Australiassa työharjoittelussa opiskeluaikanaan ja siten oli oppinut englantia. Hyvin nopeasti opin ymmärtämään tiettyjä sanoja oikeassa asiayhteydessä vaikken osannutkaan vastata ranskaksi. Rozennen äiti Michelle jutteli minulle vähän kaikenlaista ja ensin turhauduin kun en osannut vastata. Sitten aloin vastaamaan ranskaksi eikä sekään sujunut kun minua ei ymmärretty. Lähinnä niin, että oletettiin minun yrittävän puhua jostain muusta vaikka jatkoin keskustelua siitä, mitä oli puhuttu. Esim. kerran olin juuri syönyt jotakin piirasta ja Michelle laittoi iltapalaa. Kun en tahtonut syödä, hän yritti tarjota kaikkea mahdollista johon sitten etsin sanan ”tout a l’heure”, äsken. Michelle kaivoi tyhjän munakennon näyttääkseen, ettei ole kananmunia (oeuf). Ihmisillä on ranskalaisista kahdenlaisia kokemuksia: jos puhuu ranskaa ja ääntää väärin niin on sama kuin seinille puhuisi ja toisaalta jos edes yrittää puhua ranskaa niin joiltakin löytyy myös ne muutamat sanat englanniksi. En osaa edelleenkään tilata ravintolassa yhtään mitään mutta ammattisanastoa opin kiitettävästi niin englanniksi kuin ranskaksikin. Oli ihmisiä, jotka eivät kerta kaikkiaan osanneet eivätkä ymmärtäneet englantia yhtään paremmin kuin suomea vaikka jokin sana olisi englanniksi sama kuin ranskaksi. Kohtasin myös ihmisiä jotka eivät uskaltaneet puhua englantia, esimerkkinä ratsastuksenopettaja joka ei edes ranskaksi voinut sanoa minulle jotain sanaa koska kuvitteli, että ymmärrän vain englantia. Kun hän selitti mitä tehdään ensin muille oppilaille, tiesin jo melkein kokonaan mitä teemme, joku vielä tarkensi sitä. Tilalla taas selvittiin usein vaikka ilman sanoja. Kerran hoidin iltalypsyn yksin ja kun Rozennen isä tuli navetalle, vain osoitin yhtä lehmää ja hän tiesi, että olen nähnyt merkit siitä, että se poikii seuraavana yönä. Sonni tuli.

Kokemus harjoittelustani oli varmasti myös ainutlaatuinen tilalle jossa olin. Siellä on harjoittelijoita joka vuosi, mutta olin ensimmäinen ulkomaalainen. Heitä jännitti minkälainen mahdan olla ja kuinka paljon minua pitää ohjata ”kädestä pitäen”, sekä miten erilaiseen elämään olen tottunut ja kuinka sopeudun olemaan heillä. Kerroin Suomesta paljon faktatietoa, etsin kuvia ja videoita Suomesta, saunasta ja kaikesta mikä juuri meillä on ainutlaatuista. Väki oppi nopeasti, että kaikki ruoat eivät minulle maistu enkä syö aina illallista enää kovin myöhään. Meille tuli vitsi, että aina kun kieltäydyin jostain tarjotusta, Pierre kysyi: ”C’est pas bon?”. Periaatteessa toimin kuten muutkin tilalla enkä hämmästynyt mitään. Kysyin paljon miten kaupoissa käyminen sujuu ja mistä voin mitäkin tarvitessani hankkia ja minulle myös esiteltiin paljon lähiseutuja ja paikallisia erikoisuuksia. Kun valmistauduin lähtöön, varasin hotellin kahdeksi yöksi Pariisin CDG:n lentokentän läheltä. Kävimme Rozennen kanssa ostamassa Lamballen asemalta junalipun, jotta sain varmasti sellaisen millä pääsen kentälle asti suoraan.

Yksinkertainen lähtökohta onnistuneelle ulkomaanvaihdolle voisi olla se, että ei saa olettaa mitään ja kuitenkin pitää varautua kaikkeen mahdolliseen. Mahdollisimman paljon kannattaa ottaa selvää etukäteen millaiseen paikkaan on menossa. Olivatpa olosuhteet minkälaiset tahansa, niistä pääsee aikanaan kotiin ja kannattaa keskittyä siihen, mitä hyötyä siitä on oman elämän ja oppimisen kannalta.
Vakuutus!!! Oma vakuutusyhtiönvaihtoprosessini tuli tarpeen, sillä loukkasin polveni juurikin vapaa-aikana ja nyt vakuutusyhtiö on jo korvannut kaikki kulut Ranskasta, täällä Suomessa lääkärikäynnit ja tutkimukset. Pelkästään magneettikuva olisi maksanut melkein 700 euroa, joten matkavakuutus oli halpa siihen nähden. Selvisin harjoittelusta parilla murtuneella sormella, tenniskyynärpäällä, monella mustelmalla ja polvessakin on vain eturistiside revennyt.

Ranskassa hintataso on suunnilleen sama kuin Suomessakin, jotkut asiat on kalliimpia ja jotkut halvempia kuin meillä. Junalippu Pariisin ja Bretagnen välillä maksaa n. 70 euroa, junalippu Pariisin lentokentältä kaupunkiin alle 10 euroa ja metroliput ovat edullisia. Juna- ja metrolipuissa vaihtoaika on tunnin, mutta jos poistuu porteista välillä kokonaan ulos, pitää ostaa uusi lippu. Pariisiin otin vain pienen kainalolaukun johon mahtui passi, puhelin ja kartta sekä vähän rahaa. Sain aika rauhassa kulkea vaikka liikuinkin yksin, mutta huolimaton turisti voi joutua taskuvarkaan uhriksi.

Bretagnessa totuin niin hyvin "pelkän ranskankielen", että takaisin Pariisiin matkustaessani junassa en tajunnut puhua englantia Briteille! Varaamani hotelli oli tarpeeksi hyvä tarpeisiini mutta se, minkä olisin tahtonut tietää etukäteen, oli se, että olisin voinut jäädä terminaalien 1 ja 3 asemalla pois ja hypätä Navette-bussikyytiin joka olisi vienyt suoraan hotellille ilmaiseksi. Nyt menin 2-terminaalin 5-kerrokseen ja meni tovi, että löysin taksin joka otti minut kyytiin ja tiesi mihin mennä. Taksinkuljettajat puhuvat englantia, mutta kuten Suomessakin, ei ole aina takeita, että he tuntevat paikkoja kovin hyvin. Myös taksikyydin hinta taisi olla hatusta vedetty mutta tärkeintä, että pääsin perille.

Näillä eväillä, tietäen tämän kaiken, lähtisin takuulla uudestaan!

 

 

 

Virtuaalikylä | Uudenlainen oppimisympäristö | 2019