Tila
Toiminnot
Raportointi
Ohjemappi
Analyysit
Valokuvat
Videot
Blogit
Karttaan

 

Blogit

 
Kirjoittajan esittelyKirjoittajan esittely

Etsi blogista:

Katso uusimmat

Vuosi 2015:
Helmikuu

Vuosi 2014:
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Syyskuu
Heinäkuu


 
12.2.2015
Viimeistä kertaa
Allekirjoittanut kirjoittaa tältä erää keke-blogia nyt viimeistä kertaa. Ensi viikolla uudet työtehtävät 4H:ssa odottavat ja muut jäävät jatkamaan keke-asioiden parissa. Mieli on haikea, mutta samalla myös ylpeä ja helpottunut. Paljon on tapahtunut vielä viimeisellä viikolla.

Muutaman viime viikon ajan meillä on ollut ruokalassa käytössä biojätevaaka, jossa on palautuslinjastolle näyttö joka näyttää biojätteen määrän. Määrät ovat olleet lounaalla 1,30 kg -7,6 kg. Ei kovin paha eihän?

Tällä viikolla järjestettiin myös työturvallisuuteen liittyvä valokuvauskilpailu opiskelijoille. Näin hieno kuva nappasi voiton:


Erityistä helpotusta aiheutti myös se, että tällä viikolla kestävän kehityksen itsearviointilomakkeet lähtivät Okka-säätiöön ensimmäiseen kommentointiin. Vastauksena saatiin tälläistä postia: 

"Kiitokset itsearviointimateriaalista! Sitä oli mukava lukea. Lomakkeet oli huolellisesti täytetty ja esimerkkejä toiminnasta oli kattavasti. Olette selvästi tehneet pitkäaikaista ja hyvää työtä keken edistämisessä. Olette myös viime aikoina terästäneet keke-asioiden järjestelmällisyyttä. Tästä on hyvä ponnistaa kohti auditointia! Mielestäni auditointi maalis-huhtikuun vaihteessa on realistinen tavoite."

SIIS HYVÄ ME!

Talossa viettämäni 1,5 vuotta on ollut suunnattoman antoisa. On ollut hieno työskennellä täälä ja toimia näin reippaiden opiskelijoiden kanssa. He jos ketkä osoittavat sen, että tulevaisuudessa löytyy niitä alan toimijoita, jotka varmistavat maaseudun elinvoimaisuutta ja toimivat puhtaan kotimaisen ruuan puolesta. 

Lopuksi vielä on aivan pakko jakaa tämä kuva meidän kakkosen teknoista. Tämä kuva kiteyttää juuri sitä yhteishenkeä ja yhdessä tekemisen meininkiä!

Komiaa tuloo oltua, ku muistaa miston!

Ylpiänä: Annika

 
 
 

 

Kommentoi kirjoitusta:
 
Nimi / nimimerkki (pakollinen tieto)
Tietokonenäkymä
Kommentti (pakollinen tieto)
 
Alla olevalla osiolla, voit lisätä tekstisi perään linkkejä. (Linkki näkyy tekstissä HTML-koodina)
 
Varmenne
CAPTCHA ImageRefresh
Varmennekoodi kirjoita yllä oleva varmenne (pakollinen tieto)
 

Virtuaalikylä | Uudenlainen oppimisympäristö | 2019