Tila
Toiminnot
Raportointi
Ohjemappi
Analyysit
Valokuvat
Videot
Blogit
Karttaan

 

Blogit

 
Etsi blogista:

Katso uusimmat

Vuosi 2010:
Marraskuu
Tammikuu

Vuosi 2009:
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Toukokuu


 Viisi viimeisintä merkintää:

29.11.2010
Kevyttä metsänkorjuukalustoa

 

Tampereen ammattiopisto järjesti metsänomistajille kevyttä metsänkorjuukalustoa esittelevän päivän Tampereen Sorilassa perjantaina 26. 11. ja lauantaina 27.11.2010. Tilaisuuteen osallistui Tampereen ammattiopiston metsänomistajakoulutuksesta jo valmistuneita sekä vielä opiskelevia sekä tammikuussa 2011 metsänomistajan metsäkoulun aloittavia henkilöitä. Perjantaina tapahtumaan osallistuivat myös Kurun metsäoppilaitoksen ensimmäisen ja toisen vuosikurssin metsänkoneen- ja puutavara-auton kuljettajiksi opiskelivat nuorisopuolen opiskelijat. 

 

Opiskelijat pääsivät muun muassa tutustumaan ja kokeilemaan kauko-ohjattavaa hakkuukonetta.

Lisätietoja kauko-ohjattavasta hakkuukoneesta


OMA VIDEO

 

Tämän lisäksi metsätyömaalla sai opiskella Vahva Jussi -mönkijän 

sekä hevosen käyttöä puutavaran metsäkuljetuksessa.

 


Kuva hevosesta Ari Hakala & Marja Saarelainen

 

Lauantaina saatiin seurata myös SMP:n arboristien työnäytöstä.

 OMA VIDEO

30.1.2010
Taon Avoimet ovet 30.1.2010 Kurussa

Taon metsätien toimipiste esittäytyi sekä oppilaitoksen päärakennuksessa Metsätie 1:ssä että Havaintometsässä












Avointen ovien opastukset paikoillaan …













Vähän ennen kello kymmentä liikehdintää paikoitusalueella …













Tervetuloa! Kahvia … tervetulotoivotus …














Kyyditykset metsään alkaa …













Energiapuuta tienvarressa ja tien täydeltä tutustujia …














Marssi kohti laania ja töpinää …












Varastopaikalla toimintaa: Kahden ajokoneen purkunäytöstä seurattiin kiinnostuneesti …













Ennen metsäkierrosta Töpinässä
sai soppatykistä hernekeittoa …












Eräoppaat esittelivät koulutustaan tekemällään laavulla .. kahvia keiteltiin nuotiolla …













Hakkuukoneen eli moton esittelyä toiminnassa harvennushakkuulla …









Ja moto pysäytettynä, jolloin pääsi tutustumaan myös kuljettajan työtilaan - hyttiin ja siellä oleviin nykyaikaisiin tietoteknisiin laitteisiin …













Manuaalista työnäytöstä: Karsintaa …












Koivutukin apteerausta .. minkähän mittaisiin kappaleisiin runko pitäisi pätkiä …












Nykyään helppoa koneissa on mittalaitteet ja puissakin näyttää olevan merkit valmiina …












Puutavara-auto (rekka) tulossa hakemaan puutavaraa kuljetettavaksi tehtaalle …

















Kaatonäytöksen odottelua … nykyaikainen vänkäri, joka on varustettu kädensijan lämmittimellä …













Metsäkierroksen jälkeen maistui nokipannukahvi ja pulla …













Paluukuljetus metsästä on saapunut takaisin opistolle …











Metsäretken jälkeen vielä viimeinen tuntuma metsäkonetyöhön – ajokonesimulaattrilla …













Ja tulevaisuus on turvattu …












Kiitos vierailuistanne! Ensi vuoteen …

teksti ja kuvat Hannu Ojala
29.1.2010
Avoimien ovien valmistelua
Avoimien ovien -päivän valmistelua metsässä 29.1.2010









Talvista luontoa parhaimmillaan – lunta noin 30 senttiä ja pakkasta -14 astetta, tykkylumen painosta puut taipuvat tien ylle holviksi - matkan varrelta kuvattuna vähän ennen metsäistä kohdettamme…











Kone tiellä!!! Risumoto valmistelemassa energiapuu näytöstä riittävän kestävällä ajouralla …












Valmistelut käynnissä myös täällä … ainakin äänestä päätellen …













Puutavaran varastopaikan (laanin) tallomista ajokoneella …













Ruokailupaikka Töpinä alkaa hahmottua …












Kansainvälisen eräopaskurssin tekemä laavukatos ja savuava nuotio valmiina …












Puu kaatuu ja lumi pöllyää koneellisen hakkuutyömaan näytöspaikassa …













Valmista aluetta ja puut valmiina ajettavaksi varastolle …











Manuaalisen hakkuunäytöksen  valmistelua – ja odotettavissa: puun kaatoa, apteerausta, karsintaa  ja kasausta  …











Keskeltä metsä löytyi tusinan verran samanlaisiin asusteisiin pukeutuneita miehiä.
Mitäs täällä oikein tehdään …

















… jaaha … poltetaan sukkia !!! …
Olisiko ollut evästauko meneillään?



















Avoimet ovet metsään valmiina.


Teksti ja kuvat Hannu Ojala

23.10.2009
Metsästä Terveellistä Liikuntaa (MeTeLi)
MeTeLin henkilöstöpäivän metsä- ja savusaunaosuus 23.10.2009

Kuru + Sairaalakatu + Rollikka  = Metsä + SoTe + Liikenne = MeTeLi

Mitä päivän aikana tapahtui …

Yhteinen päivämme alkoi kokoontumisella metsätiellä Kurussa, jossa jokaisella koulutusalalla oli omat palaverinsa. Kaikkien alojen yhteiseen osuuteen päästiin käsiksi noin kello 11.30. Toimialajohtajan katsauksen jälkeen kuulimme luennon erityisopetuksesta.
Kahvi ja pulla tankkauksen jälkeen suuntasimme Havaintometsään tutustumaan Metsätien toimipisteen metsäiseen toimintaan.










Ovatko Taon bussit eksyksissä Kurussa? Nämä löytyivät Haukikalliolle johtavan tien varrelta.

Samalla etuoikealta kantautui selvästi koneiden ääntä … sinne siis tutkimaan mitä siellä oikein touhutaan …








Lähempää tarkasteltuna löytyi rinteestä katkottuja runkoja pitkin ja poikin, pari liikkuvaa metsäkonetta ja mäeltä värikkäisiin asusteisiin pukeutuneita ihmisiä.

Innokkaimmat olivat lähteneet sieniä etsimään eräopas- kouluttajamme johdolla ja muiden jäädessä katsomaan ja seuraamaan konetyön esittelyä tulipaikoilla ja sen läheisyydessä












Metsätien oppaat olivat varustautuneet selvästi erottuviin huomioliiveihinsä.












Kansainväliseltä eräopaskurssilta olimme saaneet apua nuotiopai-
kalle – nokipannukahvin keittoon.











Tänään on tarjolla nokipannu-kahvia ja kanelisokerikorppuja. Tunnelmaa luotiin kunnon nuotiolla.























Normaalisti taukopaikka näyttää tältä … metsäkonekuljettajan arkipäivää










Täältä hytistä tutustujat saivat tuntuman moton toimintaan ja miten sillä kaadetaan, karsitaan ja katkotaan puu oikeisiin mittoihin.

Eräs kyydissä istunut kommentoi moton olevan melkoinen tietokone, tietotekniikan määrä yllätti. Maailmassa on monenlaista tapaa tienata leipänsä ja metsäkoneenkuljettajan ammatti ei liene tutuin: ”Eihän tällainen tavallinen kaupunkilaistyttö tiedä mitään moisista metsänhoitokoneista.”









Tällä koneella kerätään puut kyytiin ja kyyditään tien varteen varastopaikalle, josta puutavara-
auto noutaa ne jatkojalos-tettavaksi.

Nuotiolla seuraillessa huomasi, että Häkkisen Keijon kyydissä tuntui aika kuluvan hyvin. Jonottajat saivat odotella vuoroaan, kun Keijo kaikessa rauhassa viittilöi sinne tänne hytissään ja siirteli kouraa kaikkea muuta kuin ammattimaisen näköisesti. Onneksi nuotiolla notkuja pääsi myös ohjaamoon istumaan, muuten tämän metsämiehen toiminnasta olisi jäänyt melkoisen lailla väärä kuva. Savolainen piti perusteellisen selvityksen tukkien laadusta ja kuormauksen yksityiskohdista. Tähän selvitykseen tarvittiin niin käsiä kuin omituista kourajumppaa: näin havainnollistui esimerkiksi se, millainen työnäkymä ohjaamosta on ja millaisia kouraliikkeitä ei ole suotavaa tehdä.

Eräs haastateltu kertoi seuraavaa: ”Se pinoajakone keikkui kivien ja kantojen päällä niin, että matkapahoinvoivaksi tulisi, jos kokonainen päivä pitäisi matkassa olla.”











Myös puutavara-autokuljetus-kalustoon pääsi tutustumaan. Näillä autoilla puut siirtyvät tehtaille.

Sieniretkellä tapahtunutta …

Lähdin jahtaamaan suppilovahveroita 12 metelin – ei siis metelöivän – naisen kanssa. Heti alkumetreillä totesin ryhmän haastavuuden. Osa daameista halusi edetä pikamarssia, osa halusi ottaa rauhallisesti ja liikkua hissukseen. Sieniä löytyi hajanaisesti, mutta loppusaaliin määrä tuntui varsin tyydyttävältä. Ryhmä oli jakaantunut lenkkimme puolessa välissä noin 20 hehtaarin alueelle. Niinpä opas sai juosta lammaskoiran lailla saadakseen katraan kokoon.
Päädyimme perille nuotiopaikalle sovittuna aikana ja täysimääräisenä, kukaan ei eksynyt joukosta. Maaston vaihtelevuus ja syksyn väriloisto antoivat hienon lisämausteen retkelle. Kaiken kaikkiaan mainio kokemus!

Savusaunalla ...










Savutuvan kestityksellä laitettiin energia- ja nestetasapainoja kohdalleen.

Saunaillan aloituksesta ei ole kuin yksi kuva, koska tässä vaiheessa kuvaajalle tuli kiire, kun naiset menivät jo saunaan ja YouTube odotti live-esitystä. No, ei vainenkaan. Väki hajaantui melko pian sinne tänne, ja myöhemmin illalla hämäryys haittasi dokumentointia. Naisten saunassa oli tavanomaista enemmän naisia ja sitä myöden tunnelmaa: laulu raikasi moniäänisesti ja juttu kulki iloisesti askelmittarilukemista työasioihin. Illan aikana tuli todistettua, että ainakin kymmenen sievää takapuolta mahtuu yhtä aikaa lauteille ja että portaillakin voi istuksia orrelle pääsyä odottaessa. Löylyvettä kului vähintään kolme ämpäriä. Tamperelaiset vieraamme osoittautuivat todellisiksi luontoihmisiksi. Varusteista löytyi metsään sopivat kamppeet ja käsilaukuista nousivat esiin myös sandaalit järveen menoa varten. Ja järvessähän oikein uitiin! Kokeneet avantouimarit olivat varautuneet jäiseen reikään, mutta avanto oli vielä reilun kokoinen.

Joudumme siis tyytymään vain tähän kuvaan. Illan nopea hämärtyminen ei haitannut illanviettoa, sillä niin kodassa ja pihassa paloivat tulet, jotka valaisivat ja lämmittivät.

Metsäpäivä oli erilainen ja mukava työpäivä. Savusauna kestityksineen kruunasi kaiken.

Teksti Hannu Ojala, Päivi Leppämäki + osallistujien kommenteja  Kuvat Hannu Ojala

3.10.2009
Syysmetsäpäivä Tampereella 3.10.2009

Tampereen ammattiopiston osastolla oli esillä vanhoja metsätyökaluja.




1. Kapenemismitta
(yläläpimitan mittaukseen)


2. Puun työntörauta
(apuväline kaadossa)



3. Justeerin kädensija
(johon terä tulee kiinni)


4. Pystykarsintarauta
(oksien pystykarsintaan)


Kuva ja teksti Veikko Lamminaho 

Virtuaalikylä | Uudenlainen oppimisympäristö | 2019