Tila
Toiminnot
Raportointi
Ohjemappi
Analyysit
Valokuvat
Videot
Blogit
Karttaan

 

Blogit

 
Etsi blogista:

Katso uusimmat

Vuosi 2010:
Marraskuu
Tammikuu

Vuosi 2009:
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Toukokuu


 
10.9.2009
Metsäkoneen käyttö

Torstai 10.9.2009
Kolmannen vuoden metsäkoneenkuljettajaopiskelijat tutustuivat uuteen työmaahan. Tällä työmaalla he suorittavat koneellista puunkorjuuta koulun koneilla. Työmaalle vietiin edellisenä päivänä aluksi kaksi harvesteria joilla aloitettiin harvennushakkuu.



Myöhemmin samalle työmaalle saapuisivat kaksi kuormatraktoria, kunhan niille on tehty riittävästi puuta lähikuljetettavaksi. Aamulla suuntasimme koulun autoilla kohti Kuorejärven lähimaastoa.



Työmaa oli Finsilvan maalla, ja oli kooltaan riittävän iso jotta kahdella harvesterilla voitiin työskennellä riittävän etäällä toisistaan. Puusto oli jo kertaalleen harvennettu ja ajourat olivat jo olemassa. Ajouraväli oli tosin haastava n.30 metriä, joten harvestereilla jouduttaisiin koukkimaan urilta jotta urien välit saadaan harvennettua. Joihinkin kohtiin opiskelijat suunnittelivat uusia ajouria koneille, jotta hakkuu saadaan toteutettua.

Metsänhoitoesimieskin poikkesi työmaalle katsomaan miten olemme päässeet alkuun. Varastoaluetta suunniteltiin yhdessä opiskelijoiden ja metsänhoitoesimiehen kanssa. Varastoalueen vierestä meille annettiin tehtäväksi kaataa n 10 isoa mäntyä, ja tien penkalta tuli ottaa riittävästi puita pois, jotta tulevaisuudessa tien perusparannus helpottuisi. Näin opiskelijat saivat esimerkkiä tulevaa työelämää varten. Tarkastelimme harvestereiden hakkuujälkeä, ja kaikki asiat olivat järjestyksessä.

Harvestereiden hakkuupäiden huolto työmaalla käytiin läpi.



Hakkuussa tulee kohtuullisen paljon tukkeja, joiden keräämistä helpottaa niiden värimerkintä. Värimerkkauslaitteen käyttö ja huolto tehtiin työmaalla. Puutavara mitataan harvesterilla, ja mittausta täytyy tarkastaa aika-ajoin. Näitä tarkastusmittauksia suoritettiin päivän aikana. Tarkastusmittausten tulokset lähetettiin koneiden tiedonsiirrolla metsäyhtiön tietojärjestelmään. Päivän päätteeksi harvestereiden mittalaitteilta tehtiin lähetykset metsäyhtiön tietojärjestelmään. Lähetyksissä tehdyt puumäärät näkyvät metsäyhtiön tietojärjestelmässä.

Teksti ja kuvat Tapio Talonen
 
 
 

Virtuaalikylä | Uudenlainen oppimisympäristö | 2018