Yleisin tapa ennaltaehkäistä poikimahalvausta on lehmän totuttaminen kalsiumvajaukseen. Tällöin lehmä alkaa ottaa kalsiumia luustostaan hyvissä ajoin ja toimii näin myös poikimisen aikaan.  Jos lehmä saa liikaa kalsiumia ummessaoloaikanaan, ei sen kalsiumin irrotus luista suju poikimisen jälkeen toivotulla tavalla. Nykypäivän ongelmana on käytössä olevien rehujen korkea kalsiumpitoisuus, joiden takia kalsiumin saannin hallinta on yhä vaikeampaa. Juuri tämän takia on tärkeää kiinnittää huomiota lehmän oikeaoppiseen ruokintaan jo ennen poikimista.

Ennen poikimista lehmälle ei tulisi antaa lypsäville tarkoitettua kalsiumpitoista kivennäistä. Lypsylehmien kivennäiset ovat tarkoitettu vain lypsykaudelle käytettäviksi ja sisältävät liian paljon kalsiumia ummessa olevalle lehmälle annettavaksi. Lypsykauden kivennäisten käyttö ummessa olevilla lehmillä nostaa suuresti poikimahalvauksen riskiä. Ummessa oleville lehmille on olemassa omia kivennäisiä, joissa on otettu huomioon poikimahalvauksen vaara. Nämä kivennäiset sisältävät huomattavasti vähemmän kalsiumia ja pienemmän kalsium- fosfori suhteen kuin lypsykauden kivennäiset. Ummessa olevien lehmien kivennäisiä syöttämällä saadaan tehostettua lehmän kalsiumin imeytymistä sekä ylläpidettyä lehmän kalsiumvarastojen käyttökykyä.

Tunnutusvaiheessa, eli 2-3 viikkoa ennen poikimista, lehmälle voi syöttää tähän tarkoitukseen valmistettuja kaupallisia täysrehuja tai kivennäisiä. Tunnutustuotteilla turvataan edelleen muiden kivennäisten ja vitamiinien saanti, mutta ehkäistään edelleen liika kalsiumin saanti. 

Jos lehmä syö tunnutusvaiheessa kovin kalsiumpitoista nurmirehua, kuten apilarehua, tulee silloin käyttää täysin kalsiumitonta kivennäistä tai syöttää anionisia suoloja sisältäviä väkirehuja. Anionisia suoloja sisältäviä väkirehuja syöttämällä saadaan lehmän kationi-anioni tasapainoa muutettua negatiiviseksi, jonka avulla saadaan vaikutettua kalsiumaineenvaihdunnan ylläpitämiseen.

Lehmä voidaan siirtää takaisin lypsykauden kivennäisiin vasta poikimisen jälkeen.

Poikimahalvauksen ennaltaehkäisyssä on tärkeää antaa lehmälle kalsiumia heti poikimisen yhteydessä. Kalsiumlisää annettaessa lehmälle pitää rehuun tai juomaveteen sekoittaa kalsiumkivennäistä, ruokintakalkkia tai liitujauhoa heti poikimisen jälkeen. Lehmä saattaa kuitenkin jättää annoksen syömättä tai veden juomatta, mikä hankaloittaa kalsiumin antamista. Helpointa onkin antaa kalsiumtahnaa tai – liuosta, jotka on helppo annostella suurella ruiskulla suoraan lehmän suuhun. On edelleen muistettava, että suun kautta annettavan kalsiumin kanssa on oltava tarkkana ja varmistettava, että lehmä pystyy sitä annettaessa nielemään normaalisti. 

Kalsiumin lisäksi on huolehdittava myös lehmän magnesiumin saannista. Pienikin magnesiumin puute heikentää kalsiumin imeytymistä ja irrotusta luustosta. Kivennäisaineiden kohdalla on muistettava mitkä niistä toimivat yhteistyössä.

Ennaltaehkäisymielessä on hyvä myös huolehtia, ettei lehmä ole liian lihava ja että se on sopivassa kuntoluokassa. Oikea kuntoluokka edesauttaa myös lehmän tiinehtymistä ja tiineysajasta selviytymistä. Liikalihavuus ja huono kuntoluokka edesauttavat poikimahalvauksen saantia sekä heikentävät lehmän mahdollisuuksia selviytyä sairaudesta.

Lähteet:
Alasuutari Sakari, Manni Katariina, Rautala Helena (2006). Lypsylehmän ruokinta ja hoito. Jyväskylä: Opetushallitus
Kyntäjä Juho, Nokka Sanna & Harmoinen Taina (2010). Lypsylehmän ruokinta. Hämeenlinna: ProAgria Keskusten liitto
Manni Katariina (2012). Luentomateriaalit.

Väitöskirjatutkimus

Jos lehmille käytetään säilörehuvaltaista ruokintaa, eivät perinteiset poikimahalvauksen ennaltaehkäisykeinot välttämättä toimi. Koska säilörehun kalsiumpitoisuudet ovat lähivuosina nousseet, on kalsiumin määrää yhä hankalampi pienentää säilörehuvaltaisessa ruokinnassa. Tällöin voidaan kokeilla ns. anionisten suolojen eli kloorin ja rikin suolojen käyttöä ennaltaehkäisyssä.

Kun lehmälle syötetään muutama viikko ennen poikimista kloorin ja rikin suoloja, korjaavat ne lehmän kationi-anionitasapainoa negatiiviseksi sekä happamoittavat lehmän elimistöä. Tämän seurauksena lehmän kalsiumaineenvaihdunta vilkastuu. Kalsiumaineenvaihdunnan vilkastuttaminen edesauttaa lehmän selviytymistä tulevasta kalsium vajeesta.

MML Susanna Tauriainen tutki väitöskirjassaan "Dietary cation anion balance and calcium and magnesium intake of the dry cow" näiden anionisten suolojen, eli kloorin ja rikin suolojen, käyttömahdollisuuksia ummessa olevien lehmien ruokinnassa. Hän havaitsi tutkimuksessaan selvän hyödyn suolojen syöttämisestä. Lehmien, joille suoloja syötettiin, veren kalsiumpitoisuus pysyi vakaana poikimisen aikaan. Tutkimuksessa todettiinkin suolojen syötön olevan eräs ruokinnallinen keino ehkäistä poikimahalvausta niissä tapauksissa, joissa lehmän kalsiumin saantia ei pystytä kunnolla rajoittamaan ennen poikimista.

Tutkimuksessa myös selvitettiin turvalliset rajat suolojen syöttämiselle. Säilörehun korkea kaliumpitoisuus, yli 30 g K/kg k.a., on periaatteessa se joka eniten rajoittaa suolojen syöttämistä. Tutkimuksessa tuli myös esille se, että säilörehun kalsiumpitoisuuden ylittäessä 30 g/kg kuiva-ainetta, tulisi ummessa olevien lypsylehmien magnesiumsuositusta lisätä.

Lähde:
Tauriainen Susanna (2001). Dietary cation anion balance and calcium and magnesium intake of the dry cow. Väitöskirja.