Tila
Toiminnot
Raportointi
Ohjemappi
Analyysit
Valokuvat
Videot
Blogit
Karttaan

 

Blogit

 
Kirjoittajan esittelyKirjoittajan esittely

Etsi blogista:

Katso uusimmat

Vuosi 2011:
Toukokuu
Maaliskuu

Vuosi 2010:
Joulukuu
Elokuu
Tammikuu

Vuosi 2009:
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Heinäkuu

Kaikki merkinnät

 Merkinnät, joulukuu 2010:

8.12.2010
Vuoden viimeiset fiilikset
Vuosi sitten toin blogiin terveiset Agromekistä. Tämä vuosi on pysytty tiiviisti omassa maassa, mutta puuhaa on riittänyt siitä huolimatta.
Possupuolella lihasikojen kasvatusmäärät ovat lisääntyneet tukkoisten porsasmarkkinoiden vuoksi. Olen päättänyt, että puolivalmiita lihasikoja ei porsaina myydä, joten osa porsaista on saanut jäädä suosiolla kotiin kasvamaan.
Sonnivasikat muuttivat jälleen kerran Tammelaan ja ensimmäisen kerran moneen vuoteen niitä oli vähemmän mitä lehmävasikoita. Ensi kesän alussa onkin sitten monta hiehoa kiimantarkkailussa. Tässä on vielä talvi aikaa miettiä, josko uskaltaisi yrittää keinosiemennystä itse. Kynnys on korkea, mutta tikapuita pitkin pääsee vaikka minne...
Ainakin yksi huippujuttu on tapahtumassa ensi vuonna! Ympyrä sulkeutuu! Tuorlan Ainutlaatuinen, pienen pieni onneton sonnipoika, joka näki päivänvalon parisen vuotta sitten, on toteuttamassa yhtä suurta haavetta. Odotukset olivat aikamoiset, kun tiineytimme yhden parhaista lehmistämme sonnilla nimeltä Real Good. T.Ainutlaatinen ei vasikkana säväyttänyt millään lailla ja olikin aikamoinen pettymys. Sonnipoika oli kuitenkin saanut mahdollisuuden ja me saimme tilaisuuden käydä katsomassa nykyistä isäsonnia tilalla, jonne se oli ostettu sonnikasvattamosta. Hieno oli ja alustavat kaupat sonnista tehtiin saman tein. Onhan se aivan upea yhtälö saada oma kasvatti tärkeään rooliin, siitäkin huolimatta, että keinosiemennystä joudutaan käyttämään sonnin sisarpuolen ja tämän tyttären osalta.

Vaikka koululla on menossa isot yhdistymisneuvottelut, sikalan seinien sisällä jatkamme vanhaan malliin pahnueiden tasauksia. Kunpa löytäisimme jokainen oman paikkamme isossa organisaatiossa, niinkuin tasavertaiset pikkupossut pahnueessa. Kunpa perustarpeet tulisi tyydytettyä: riittävästi ruokaa, juomaa, lämpöä, toisten huomioonottamista, tasavertaisuutta sekä ymmärrystä yli rajojen.
LÄMMINTÄ JOULUN ODOTUSTA KAIKILLE LUKIJOILLE!



Virtuaalikylä | Uudenlainen oppimisympäristö | 2021