Ruokinta on tuotannon tärkein osa-alue ja sillä vaikutetaan moneen tuotannon muuhun työvaiheeseen, kuten eläimien käyttäytymiseen, kuivitustarpeeseen tai poikimisen helppouteen. Ruokinnan onnistumisen mittarina ei voi pitää pelkästään halpaa RY-hintaa ja hyvää päiväkasvua, vaan eläimen sonta kertoo ruokinnan sopivuudesta paljon.

Erikoistumalla johonkin tuotantomuotoon pystytään ruokinta järjestämään yksinkertaisemmin. Ruokinnassa on hyvä muistaa, että nauta on luonnostaan hyvä korsirehunkäyttäjä, mitä kannattaa käyttää hyväksi ruokinnan suunnittelussa. Ruokintasuunnitelmat voi itsekin tehdä, jos hallitsee perusasiat, mutta esimerkiksi teurastamojen tuotantoneuvojat ovat hyvä apu ruokinnansuunnittelussa. Jokaisella tilalla on oma ruokintastrategia, mikä sanelee esimerkiksi käytettävät rehut. Ruokintasuunnitelmalla pystytään optimoimaan tilalla käytettävien rehujen käyttö, mikä on taloudellisesti kannattavan ruokinnan perusidea. Ruokinnan suunnittelun tarkoitus ei ole vaikeuttaa ja nostaa tuotantokustannuksia vaan säätää ruokinta oikein.

Emolehmän ruokinnassa tärkein lähtökohta on optimoida rehun käyttö. Ruokinnan suunnittelussa pystytään rehuanalyysin perusteella laskemaan sopivan ”laiha” ruokintaresepti. Jokaisella tilalla olemassa oleva kalusto, rakennukset ja rehujen saatavuus sanelevat ruokinnan kokonaisuuden eli ruokintastrategian. Esimerkiksi tila, jolla on paljon olkea, voi hyvin sulavaa säilörehua laimentaa ja näin emolehmät saavat ruokaa tilavuusmittana paljon, mutta rehuyksiköissä vain riittävästi. Toisella tilalla ei ole olkea, mutta säilörehu on korjattu hyvin myöhään, jolloin sulavuus ja rehuyksikkö ovat maitotilalliselle liian huonot, mutta emolehmälle mitä parhaimmat.

Teknisessä toteutuksessa rehujen olomuoto asettaa omat vaatimukset. Olki ei sellaisenaan naudoille juuri maistu, joten maittavuutta on parannettava muilla komponenteilla, esimerkiksi säilörehulla. Nauta on taitava rehujen erottelija, joten säilörehun ja oljen sekoittaminen on välttämätöntä. Sekoituksen helpoin ratkaisu on seosrehuvaunu. Seosrehuvaunun käyttöön liittyy kuitenkin omat ongelmansa. Investointina vaunu on kallis ja se vaatii yhden traktorin lisää, mikä lisää entisestään kustannuksia. Seosrehuvaunu myös lisää ruokintaan käytettävää aikaa, jos vaihtoehtona on rehujen ajaminen sellaisenaan eläimien eteen. Seosrehuvaunun käyttö ei välttämättä ole kaikille taloudellisin vaihtoehto, koska emolehmien suurempi rehun kulus voi kokonaistaloudellisesti olla edullisempi vaihtoehto kuin investointi seosrehuvaunuun.

Ruokinnansuunnittelussa kokonaisuuden toimivuus on yksittäistä rehukomponenttia tärkeämpää. Elintarviketeollisuuden sivutuotteet ovat edullisia rehuja, mutta niiden käytössä saattaa olla omat varjopuolet. Nauta on kuitua hyväksikäyttävä eläin ja liiallisesta tärkkelyksen käytöstä seuraa varmasti ongelmia. Iso osa emolehmien hoitoa on kuivitustyö. Jos naudan mahat eivät toimi, kuivitustyö lisääntyy ja ruokinnassa säästetyt eurot hupenevat kuivikkeisiin. Ruokinnassa myös rotujen ominaisuudet on hyvä huomioida. Toinen rotu saattaa voida hyvin tietynlaisella ruokinnalla, mutta toisella optimaalisempaa olisi jokin muu ratkaisu.

Emolehmätilalla yksi ruokinnan haasteista on ruokintaryhmien suuri lukumäärä. Tuotannon erikoistumisella helpotetaan ruokintaa. Tuottaja, joka myy vasikat eteenpäin, siirtää haastavan loppuruokinnan seuraavalle tuottajalle ja pystyy vapauttamaan omaa peltopinta-alaansa muulle kasvilajille, jonka sivutuotteet sopivat emolehmälle. Tällaisella järjestelyllä saattaa päästä parempaan taloudelliseen tulokseen. Pihvirotuinen vasikka on arvokas eläin, jonka hinta määräytyy välityspainon perusteella. Välitykseen myyvän tuottajan kannattaakin panostaa vasikoiden lisäruokintaan imetyskaudella, koska jokaisesta elokilosta maksetaan. Ruokinnan toimivuuteen vaikutetaan myös eläinaineksen tasalaatuisuudella. Emoaineksen karsinnalla voidaan poistaa ruokintastrategiaan sopimattomat eläimet ja näin yksinkertaistaa ruokintaa. Emoaineksen jalostuksessa kannattaa olla kriittinen.