Tila
Toiminnot
Raportointi
Ohjemappi
Analyysit
Valokuvat
Videot
Blogit
Karttaan

 

Blogit

 
Kirjoittajan esittelyKirjoittajan esittely


Katso uusimmat

Vuosi 2016:
Marraskuu
Lokakuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu

Kaikki merkinnät

 
31.7.2016
Kesänviettoa ja treenejä
 Ollaan Roin kanssa treenailtu nyt todella paljon Nuori Koirataituri 2016 -kilpailua varten. Kilpailu on siis 7.7. Kuopiossa. Olemme treenailleet jo kolmisen kuukautta ja nyt olen alkanut luottaa, että voimme pärjätä ihan hyvin.  Tehtävinä on houkutus, pujottelu ohjaajan jalkojen välistä, kiertäminen koiran ympäri, merkin kiertäminen ja paluu, esineiden etsintä, omavalintainen tempputehtävä, putkiralli ja teoriaosuus.

Houkutuksessa pitää kiertää kahdeksikko kahden merkin ympäri. Kahdeksikon puolivälissä sivuilla on houkutuksia, joiden luokse Roi ei saa mennä. Olen käyttänyt treeneissä kahta kuppia, joissa on ollut herkkuja sekä kahta lelua. Olen kiertänyt Roin kanssa aina yhtä houkutusta kerrallaan, ollaan kävelty niiden ohi ja tehty kahdeksikkoja niiden ympäri. Ollaan päästy jopa siihen pisteeseen, että Roi seurannut irti houkutusten ohi. Kisassahan koiran täytyy olla kytkettynä.

Jalkojen välistä pujottelussa Roin tulisi pujotella yhtäjaksoisesti minun jalkojen välistä neljän metrin matkan. Tästä varmaan saadaan Roin kanssa täydet pisteet, sillä olemme treenanneet tätä jo siitä asti kun Roi tuli minulle.

Koiran ympäri kiertäminenkään tuskin tuottaa ongelmia. Siinä minun pitää kiertää etukautta Roin ympäri sen istuessa.

Merkin kierämiseen on aikaa 60 sekuntia. Se alkaa perusasennosta ja päättyy perusasentoon. Tämäkin onnistuu melko helposti kunhan Roi tietää mikä pitää kiertää.

Esineiden "etsinnässä" Roin pitää tuoda esineitä 5m x 5m kokoisesta ruudusta. Roin pitäisi tuoda niin monta esinettä kuin se ehtii 90 sekunnissa. Tällä hetkellä meidän ennätys on kuusi esinettä.

Meidän temppu on jalkojen väliin peruuttaminen, mikä onnistuu tosi hyvin.

Putkirallissa pitää suorittaa 4-6 kappaleesta koostuva rata. Tässä nopein aika voittaa, joten en koe että oltais kovin vahvoilla tässä, vaikka Roi meneekin hienosti putkista.

Teoriaosuutta varten en ole pahemmin treenaillut, mutta uskon osaavani vastata kysymyksiin.

Jos ei muuta niin ainakin ollaan nähty vaivaa tätä kilpailua varten. Laitan tähän loppuun kuvia viime viikoilta...

















/Elisa&Roi\

 

 
 
 

 

Virtuaalikylä | Uudenlainen oppimisympäristö | 2017