Suomessa on harjoitettu voikauppaa ja vientiä jo 1500-luvulta lähtien ja joissain lähteissä mainitaan voilla maksetun veroja jo niinkin varhain kuin 1250-luvulla. Tämä oli yksinomaan talonpoikaisvoin kauppaa, sillä kartanot myivät viljaa.

Ensimmäiset meijerit syntyivät kuitenkin vasta 1800-luvulla

Kartanomeijerit olivat meijeritoiminnan uranuurtajia Suomessa – Tervun hovin meijeriä, jonka perusti Sebastian Gripenberg vuonna 1857, pidetään Suomen ensimmäisenä kartanomeijerinä. Tervu oli ensimmäinen, jossa otettiin käyttöön uusi voinvalmistusmenetelmä ns. holsteinilainen voinvalmistustapa, jolla oli kokonaisvaltainen merkitys niin lypsyyn, ruokintaan sekä maidonkäsittelyyn.

Holsteinilainen tapa yleistyi, ja Suomessa vuoden 1857 jälkeen perustetut meijerit olivatkin holsteinilaisia meijereitä. Holsteinista tulikin erilaisia osaajia Suomen kartanomeijereihin. Esimerkiksi Hakoisten kartanoon Janakkalaan perustettiin ensin holsteinilainen meijeri jonka jälkeen se muutettiin ensin kylmävesimeijeriksi ja myöhemmin jäävesitavan mukaiseksi meijeriksi. Simananniemen kartanossa käytettiin sekä holsteinilaista että Gussanderilaista menetelmää ja Järvikylän kartanon voi oli niin sanottua Pariisin voita. Tekotapoja oli siis monia.

Juustoa

Kartanomeijerit olivat kiinnostuneita myös juustoista, ja useimmiten ulkomaiset juustomestarit tulivatkin Suomeen jäädäkseen, esimerkiksi Sippolan kartanossa aloitettiin ensimmäisenä emmentalin valmistus vuonna 1856. Myös Mustialan meijerissä valmistettiin erilaisia juustoja ja meijeri olikin kuuluisa Cheddaristaan.

Separaattori ja jatkojalostus

1880-luvulla maitoseparaattorin keksiminen mahdollisti yksityisten ostomeijerien synnyn,
sillä karjanomistajan ei enää tarvinnut huolehtia maidonjalostamisesta kotona vaan tämä
voitiin tehdä meijereissä. Myös ajatus osuustoiminnasta oli laitettu alulle.

Separaattoreiden myötä 1890-luvulla tuli Suomeen oikea meijereiden perustamisryntäys. Pienessä ajassa Suomeen perustettiin yhteensä noin 3 000 meijeriä.

Nämä olivat suurimmaksi osaksi kylä- ja ostomeijereitä, eikä niissä välttämättä ollut edes separaattoria, vaan ne toimivat jäävesitavan mukaan.

Rakennemuutoksia

Senaatiltakin saatiin tukea näihin kylämeijereihin ja valtio tarjosi lainoja uusiin perustettaviin meijereihin.

Vuonna 1874 perustettiin Senaatin toimesta erillinen meijerirahasto ”herättääkseen harrastusta meijeritoiminnan järkiperäiseen harjoittamiseen”.
Näiden kylämeijereiden tuhoksi koitui kuitenkin se, että ne toimivat ostomeijeripohjalta, ja koska niitä perustettiin liian tiheään, ne eivät saaneet riittävästi maitoa kehittyäkseen tai kehittääkseen lähialueen karjataloutta.

Koventuneen kilpailutilanteen seurauksena maitoja ei juurikaan tarkastettu tai arvosteltu, koska pelättiin tuottajien vaihtavan naapurimeijeriin. Vaikka toiminnalla oli haittansa, se kuitenkin monin tavoin myös edisti suomalaista meijeritoimintaa ja kehitti karjataloutta hyvään suuntaan.

Yhtiöittäminen

Vuosi 1895 oli monin tavoin merkityksellinen vuosi. Ensimmäinen osakeyhtiötä koskeva laki hyväksyttiin silloin, joka osaltaan vaikutti yhtiömeijereiden syntyyn. Laki tarkoitti, että karjanomistajat voisivat omistaa osakkeita meijeristä. Pienet ostomeijerit sulautettiin usein suuremmiksi yhtiömeijereiksi ja meijereitä keskitettiin jopa niin paljon, että meijerien lukumäärä oli vuonna 1901 vain hieman yli 850. Näilläkin oli haittapuolensa, ne olivat vain suurempia ja paremmin varusteltuja meijereitä kuin edeltäjänsä kylämeijerit, eikä niissäkään etusijalla ollut maitotalouden kehittäminen.

Osuustoiminta ja 1900 luku

Osuustoiminta-aate vaikutti osuusmeijereiden muodostumiseen. Hannes Gebhardt, oli ulkomailla tutustunut yhteistoiminnalliseen liikkeeseen, perusti Pellervo-Seuran vuonna 1899 edistämään suomalaista osuustoimintaa. Tämän innostamana osuusmeijereitä alkoi syntyä heti ensimmäisen osuustoimintaa koskevan lain hyväksymisen jälkeen vuonna 1901.

Osuusmeijereitä kaivattiin, sillä vaikka yhtiömeijerit olivatkin olleet edeltäjiään kylämeijereitä paremmin johdettuja ja mahdollisesti hoidettuja, niiden omistus oli vain harvojen käsissä. Jo ennen vuotta 1901 oli perustettu muutamia Osuusmeijeri-osakeyhtiöitä, jotka toimivat osuustoiminnan mukaisesti mutta osakeyhtiölain puitteissa.

Vuosisadan vaihde oli muutenkin suomalaisessa yhteiskunnassa aikaa, jolloin osuustoiminta-aate pääsi oikeuksiinsa. Helmikuun manifestin vuonna 1899 oli tarkoitus murtaa Suomen autonominen asema mutta se myös vankisti suomalaista yhteiskuntaa. Osuustoiminnan katsottiin olevan vastavoima Venäjän pakotteisiin ja yrityksiin hajottaa kansa.

Vuoteen 1907 mennessä osuusmeijereitä oli jo hieman alle 400 ja yhteensä meijereitä Suomessa oli noin 800. Tässä oli siis tapahtunut meijeritoiminnan keskittymistä, mihin osuusmeijerien perustamisella pyrittiinkin.

Osuusmeijereiden talous

Osuusmeijerit perustettiin yleensä lainapääomien turvin, koska toisin kuin osakeyhtiömeijerit, osuusmeijerit eivät myyneet osakkeita kartuttaakseen alkupääomaa. Osuusmeijereissä, joissa omistajina toimivat maidontuottajat, oli puute kirjanpitotaitoisista henkilöistä.
Pellervo-Seura ry auttoi tässä suhteessa valtavasti uusia osuusmeijereitä, mutta kirjanpitotaidon puute näkyi suurelta osin taloudellisissa tuloksissa ja 1910-luvulla muutamia osuusmeijereitä olikin joutunut vararikkoon, enemmistön kuitenkin menestyessä.

Teknistä kehitystä

Kun taloudelliset rakenteet oli saatu vakaalle pohjalle, osuusmeijereiden tekniikkaa alettiin kehittää entistä nykyaikaisemmiksi. Jo 1800-luvun lopulla oli annettu erilaisia ohjeita maidon käsittelystä, kuten esimerkiksi se, ettei tuberkuloosiin sairastuneiden lehmien maitoa saanut käyttää ihmisten tai eläintenravinnoksi. Jos maitoa tuli karjasta, jossa oli tavattu tuberkuloosia, oli kaikki maito käsiteltävä +85 C ennen käyttöä. Vuoteen 1904 mennessä maidon pastörointia suoritettiin jo yli puolessa kaikista osuusmeijereistä.

Tuotekehitystä

Hyvin pitkään osuusmeijereissä keskityttiin ainoastaan voinvalmistukseen, ja 1850-luvulla alkanut into kartanomeijereissä juustonvalmistukseen ei kohdannut tarpeeksi suurta kohderyhmää osuusmeijereiden asiakkaissa, koska juustoa pidettiin ylellisyystuotteena, ennen kuin vasta ensimmäisen maailman sodan jälkeen kun voille asetettiin tiukka hintasäännöstely. Tämän seurauksena juustot alkoivat kiinnostaa myös osuusmeijereitä.

Suomeen olikin 1850-luvulta lähtien kerääntynyt suuri joukko ulkomaisia juustomestareita, joista useimmat olivat tulleet jäädäkseen. Juuston lisääminen myös osuusmeijereiden valikoimiin saivat aikaan kartanomeijereiden hiljaisen väistymisen pois maidonjalostusmarkkinoilta.

Vuosina 1918–19 Suomessa tuhoutui sisällissodan aikana muutamia meijereitä, mutta lukumäärä pysyi silti sotien välisen ajan suhteellisen samana. Vuonna 1914 Suomessa oli noin 370 osuusmeijeriä ja vuonna 1921 niitä oli 330. Sota-ajalla tuotanto kuitenkin monipuolistui ja valikoimiin saatiin voin ja juuston lisäksi myös esimerkiksi smetanaa jota vietiin Pietariin.

1930

Maidon jalostusta sekä meijeriteollisuuden kehittämistyötä pidettiin osuusmeijerijärjestön vastuulla. Yksityismeijereitä ei enää 1930-luvulla ollut kuin muutama, joten osuusmeijereillä oli vastuu alan kehityksestä. Tässä kehityksessä vetovastuun oli ottanut vuonna 1905 perustettu voinvientiosuusliike Valio. Tässä asemassaan Valiolla olikin lähes monopoliasema, sillä kilpailijoita ei ollut. Valio oli keksinyt 1920-luvun alussa alkaa maksaa voinvalmistajilleen laatupalkkiota, joka myöhemmin laajennettiin koskemaan myös juustoja. Näistä tulikin pysyvä toiminta.

Myös meijeritalouskilpailut vauhdittivat tekniikan ja laadun parantamista meijereissä. 1930-luvulla meijerit saivat lisää tuotteita valikoimiinsa, kuten esimerkiksi erilaiset home- sekä sulatejuustot sekä kvarkki, eli maitorahka. Myös jäätelön valmistusta aloiteltiin samalla vuosikymmenellä.

1930-luvulla myös sipoolainen Hjalmar Ingman oli alkanut valmistaa omia viilejään myytäväksi Helsingin torilla. Tästä kehittyi myöhemmin Ingman Oy Ab.

Mustialan meijeri oli 1930-luvulla tullut tiensä päähän ja se suljettiin 1934. Mustialan lehmien maitoa vietiin sen jälkeen Jokioisiin (perustajia E.Y Pehkonen) sekä 1921 perustettuun Forssan Osuusmeijeriin, jonka
juuret ovat 1904 Viksbergin kartanon meijerissä.

2000 luku

On selvää, että Valiolla on ollut keskeinen asema suomalaisessa meijeritoiminnassa, mutta se on antanut myös tilaa muille yrityksille. Kaikki Suomessa toimivat osuusmeijerit eivät ole olleet mukana valioryhmässä, ja monella alueella paikalliset osuusmeijerit toimivat pitkään omina yksikköinään.

Nykyään Valion omistaa 18 maidontuottajaosuuskuntaa.

Arla-Ingmanilla on 14 yhteistyömeijeriä. Muutamia yksityisiä ”valtaryhmiin” kuulumattomia osuusmeijereitä ovat mm. Ilmajoen Meijeri joka toimii yhteistyössä Juustoportin kanssa.

Lähteet:

http://www.kansallisbiografia.fi/talousvaikuttajat/?iid=344
http://ammattilaiset.valio.fi/portal/page/portal/valioyritys/yritystieto/historiaa/brandien_historiaa19112009130656/valio_emmental20112009131436
http://www.arlaingman.fi/tietoa-meista/arla-suomessa/historiamme/
http://www.ilmajoenosuusmeijeri.fi/ajankohtaista_12.html
Perko, Touko. Valio ja suuri murros. Otava, 2005
Pessi, Väinö. Suomen Meijeriteollisuuden vaiheita. Kirjayhtymä, 1966