Tila
Toiminnot
Raportointi
Ohjemappi
Analyysit
Valokuvat
Videot
Blogit
Karttaan

Etusivu

Historiaa

Puutarha

Metsä

Maatalous

Luonto- ja ympäristö

Tutkimus, kehitys ja yhteistyö

Opinnäytetyöt yms.

Kansainvälisyys

Kestävä kehitys

Puutarhatalous

     
Tuotanto   Puutarhatuotanto käsittää omenan, luumun ja pensasmustikan viljelyä Kuninkaanniityn 4,2 ha:n hedelmätarhassa.
Kasvihuoneet Kurkun, tomaatin, paprikan, joulutähden ja ryhmäkasvien  osalta viljely tapahtuu 2500 m2:n kasvihuoneessa. Opetustarkoituksiin kasvatamme koulun näytemaalla vihanneksia, marjoja ja hedelmiä sekä perennoja, ryhmäkasveja ja yrttejä. Kasvihuonetuotannon ja hedelmätarhan olosuhdetarkkailuun ja hoitotoimenpiteiden ennakointiin olemme kehittämässä avointa verkkopohjaista järjestelmää.
     
Viherala   Vihertiimi rakentaa ja hoitaa julkisia viheralueita ja yksityisiä pihoja. Tärkeisiin osa-alueisiin kuuluvat erilaiset puiden ja pensaiden hoitotyöt niin puistoissa kuin lähialueiden virkistysmetsissäkin.
Ympäristön rakentaminen esimerkiksi kivirakentamisen muodossa tuo lisää ulottuvuuksia sekä koulutukseen että myöskin maiseman monimuotoisuuteen.
Puisto Tuorlan puisto on keskeinen opetuskohde näytekasveineen. Se on myös merkittävä turistikohde ja tarjoaa puitteet useille virkistys- ja harrastetapahtumille.

     
Floristiikka   Floristiikan tiimin työnkuvaan kuuluvat mm. kukka- ja puutarhakauppa, myymälänhoito, vihersisustus, tilakoristelu ja sidonta.
 Tutustu koulutukseen    Eri koulutushaarojen esittelyvideot löydät täältä.
   
     
     
     
   
















Tapahtumaloki
2.6.2014
Blogimerkintä

20.5.2014
Blogimerkintä

20.5.2014
Blogimerkintä

Kaikki tapahtumat RSS
Perustiedot
http://www.livia.fi

Ammattiopisto Livia / Maatalous-, puutarha- ja luontokoulutus
Tuorlantie 1
21500 Piikkiö

puh.
fax.



Ammattiopisto Livia / Metsä- ja eläinkoulutus
Taatilantie 110
21530 Paimio

puh.
fax.
info

Ammattiopisto Livia / Kalatalous- ja ympäristö
Kalakouluntie 72
21610 Kirjala

Puh.

Eläinhoitola
Taatilantie 110
21530 Paimio

ajanvaraukset / tiedustelut:
lisätietoja: Maija Sulonen
sähköposti:


Eläinklinikka
Taatilantie 110
21530 Paimio

ajanvaraukset: .
sähköposti:


Florstiikkatalon myymälä
Tuorlantie 1
21500 Piikkiö

Myymälänhoitaja:
Maija Aalto-Setälä
puh.
puh.
sähköposti:
KeKe-tilanne tilalla

 

Virtuaalikylä | Uudenlainen oppimisympäristö | 2016